1980-luvulla rakennettu paritalokoti vaati niin suuren remontin, että moni ostaja kääntyi kannoillaan. Jenni ja Tomi tarttuivat härkää sarvista, ja lopputulos palkitsi koko perheen. -kirjoittaa Jonna Kivilahti Meidän Talo 1/2016 lehdessä.
Muistoissa meno Aiguille du Midille kahdeksan vuotta sitten heinäkuussa oli helppoa. Lippuja huipulle ei jonotettu ja samalla kerralla päivän aikana ehdittiin käymään Mer de Glacellakin (tälläkertaa sinne ei enää ehditty).
Nyt oli jo eri meininki. Oli vuoronumerot hisseille ja ihmisiä moninkertainen määrä. Huipulla oli tapahtunut suurin muutos. Ylätasannetta oli rakennettu leveämmäksi moneen ilmansuuntaan ja monenmoista mielenkiintoista nähtävää oli tullut eri kerroksiin. Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen oli lasikoppi (step into the void), jossa oli lasi jalkojenkin alla 3842m korkeudessa!
Hissit Aiguille du Midille lähtee Chamonixista (mikä on itsessään herttainen “hiihtokylä” kesälläkin). Ostettuaan liput vuorelle, jäätiin odottamaan vuoronumeroamme ja meidän lähtö ylös oli reilun tunnin kuluttua menevällä hissillä. Ehdittiin sillä aikaa syöttää lapsukaiset. Päästiin sitten klo 12.40 matkaan ja noustiin hissillä Plan de l’Aiguille (2,317m) vuorelle, josta jatkettiin toisella hissillä sitten Aiguille du Midille (3842m) ja jos mahdollista niin tästä hissistä vasta kannattaa löytää ikkunapaikka (monella se on tietty mielessä). Ylhäällä onkin sitten aikaa ihailla maisemia noin reilun 2h verran. Saapuessaan huipulle sulle myös kerrotaan paluuhissin numero ja kellonaika.
Ylhäällä portaita kävellessä tuntui miten hengästytti enemmän kun täällä alhaalla. Happea siellä oli 35% vähemmän.
Aivan upeat kuvat, kuinkas muuten! Minäkin olen käynyt tuolla huipulla kerran heinäkuussa, mutta siitä on todella kauan. Ettei vain olisi tänä kesänä 25 vuotta. Ei ollut jonoja siihen aikaan. Niin vapaasti sai mennä ja tulla, että kahden perheen porukastamme muutama jo kerkesi mennä hukkaan, kun eivät kertoneet muulle seurueelle alaspäin lähtiessään. Sen sijaan Chamonix’sta tuolloin ostamani vaelluskengät ovat edelleen täysin kunnossa ja käytössäkin toisinaan.
Teimme kaupat Iiriksen päivänä vuonna 1996, ja siitä talo sai nimensä. Saman nimen sai myös nuorin tyttäremme, joka syntyi Villa Iiriksessä.
Rakennuksella on värikäs historia. Tila päätyi 1920-luvulla Amerikasta palanneiden sisarusten haltuun. 1950-luvun lopulla tila testamentattiin seurakunnalle, ja se toimi leirikeskuksena vuosikymmeniä. Monet nykyisistä naapureistamme kertovat käyneensä täällä rippikoulunsa -kertoo Tuija.Jutun kirjoitti Jonna Kivilahti Unelmien Talo&Koti 5/2015 lehteen.
Olipa iloinen yllätys! Kiitos Krista! Aurinkoista maanantaita! Tuija
Espoolaisen omakotitalon eteisestä aukeava näkymä mykistää: jättilankuista koostuva lattia johtaa katseen suoraan asunnon päätyseinään, joka on pelkkää ikkunaa. Ikkunan takana levittäytyy välkehtivä meri. Kun asukkaat viitisen vuotta sitten hankkivat rantatontin ja alkoivat suunnitella sille rakennettavaa taloa, yksi tärkeimmistä toiveista oli, että kodin kaikissa tiloissa tuntuisi meren läheisyys. Perhe valitsikin uuden kotinsa suunnittelijaksi arkkitehti Joanna Maury-Aholan, joka oli suunnitellut useita taloja saaristoon ja jolla oli hallussa taito tuoda meri kotiin. -kirjoittaa Jonna Kivilahti Divaani 5/2015 lehdessä ja koti oli myös Elle Decoration UK 5/2015 lehdessä.
Alisa matkii Meriliä taksimatkalla kun lähestyttiin lentokentältä Pariisin keskustaa. ”Ooooh” ”Apuaa, tä on paljon ihanampi mitä mä muistinkaan” ”Aaah” ”Oooooo” ja tätä jatkui näitten kahden välillä näin kauan, et me muut saimme hyvät naurut.
Neljä vuotta sitten päätettiin lähteä äidin ja siskon kanssa ”tyttöjenreissulle” Pariisiin. Nyt neljä vuotta sen reissun jälkeen omat tyttöni ovat jo niin isoja, et pakattiin heidänkin matkalaukut kesäkuussa ja hartaasti toivon, et melkein tradition ;) saavuttanut reissumme saisi myös jatkoa.
Meil ei ollut mitään ohjelmaa. Paitsi Merilin järkyttävän pitkä lista kaikista Pariisin nähtävyyksistä. Näin me sitten juostiin teinin laatiman ohjelman mukaan. Käveltiin tosi paljon, ei käytetty kertaakaan metroa. Käveltiin lisää ja ihmeteltiin sitten Eiffel tornia. Ei menty Eiffel tornin jonoon vaan ostettiin jätskit ja istuttiin nurtsilla. Alisa keräsi pieniä kukkia.
Jos joskus palataan Pariisiin niin varaan kyllä pöydän Allard ravintolasta, kun siellä tarjottiin parasta valkoviiniä mitä olen ikinä maistanut sekä ruoka annokset olivat sitä kokoa, että meistä kukaan ei syönyt iltapalaksi enää mitään (lounasta olimme klo 12 syömässä). Poikkean myös Claudie Pierlot’in ja Sandron sovituskopissa. Nyt ihailin kauppoja vaan etäältä. Siinä oli omat puolensa ja Alisa pääsi tivoliin ja leikkipuistoihin.
Siis voi ei mitä kuvia! ♡ ihana tunnelma. Ihana tuo eiffel valaistuna ja kuva missä tyttäresi on kellotaulun edessä. Wow upeita kuvis kaikki! :)
En ole Pariisissa koskaan käynyt, nyt olen ;) . Ihana tunnelma ja niin kauniit naiset monessa polvessa, kuvissasi. Melkein voi tuntea tuoksut sekä suurkaupungin äänet näistä kuvistasi.
Kiitos ” pikamatkasta” 😊
Krista,muru
Ihania kuvia,tunnelmallisia,taiteellisia(tietysti,sun kuvathan on aina) ja se teidän keskenäinen hyvä olo!
Kiitos,että laitat näitä esille.
halauksia Pinkeltä
Marika ja Tommi ostiva Tommin vanhempien mökin omakseen viisi vuotta sitten. Paikka oli tuttu, sillä nelikymppinen pariskunta oli lomaillut siellä jo melkein parinkymmenen vuoden ajan.
– Tämä oli meille fantastinen ratkaisu, sillä mökki oli valmiiksi rakas. Taloa myös kunnostaa ihan erilaisella innolla, kun tuntee sen vaiheet vuosikymmenten takaa. Oikeastaan kutsumme työtä kunnostamisen sijaan vanhan tunnelman palauttamiseksi, Marika sanoo. -kirjoittaa Jonna Kivilahti Koti&Keittiö lehdessä 6-7/2015
Penkillä istui nainen ja söi jäätelöä. Hänen puhelin ei soinut, mut yhtäkkiä hän kaivoi kassista puhelimen ja alkoi kovalla äänellä siihen valittamaan, silti hän hymyili meille kauniisti kun lähestyin Alisan kanssa häntä ja istuuduimme samalle penkille. Yhtäkkiä hänen housuilleen tippui jäätelöä ja hän kehotti odottamaan luurin toisessa päässä olevaa. Housuja putsatessaan hän laittoi puhelimeen takaisin kassiin ja tuntui kun hän olisi unohtanut, et oli äsken jutellut jollekin. Sitten housuja putsaavaan naisen ja meidän väliin tuli istumaan toinen nainen. He selvästi tunsivat toisensa kun tervehtivät tuttavallisesti. Äsken tullut nainen katsoi Alisaa, otti Alisan käden omaan käteen. Alisa ei vastustanut vaan istui meidän välissä yksi käsi naisen kädessä ja toinen käsi minun kädessä. Nainen istui hiljaa ja tuijotti eteenpäin kuin tyhjyyttä. Me olimme hiljaa. Sitten hän katsoi Alisan kättä ja sanoi: ”Tämä on kuin pumpulia”
Ennen kun nainen lähti pois hän kysyi, et antaisinko hänelle tämän päivän ruokaan kaksi euroa. Kysyin, et mitä hän sillä ostaisi. Hän vastasi, lenkin ja leivän. Itse mietin samalla kun kaivoin lompakosta rahoja, et ei sillä summalla taida molempia saada. Jälkeenpäin harmittelin, että en käynyt rahan sijasta ostamassa ärrältä hänelle kolmioleipää.
Kysyin Jannelta illalla, et miten voi nostaa ihmisen ulos kaivosta? Tuomaan hänet takaisin valoon?
Sitten jäin miettimään, et onko hänen elämä oikeesti niin kurja, kun mitä minä kuvittelen. Näin voi hyvinkin olla, mutta en kuitenkaan pääse hänen todellisuuteen sitä kokemaan. Helposti tuomitsen toisten elämää sitä mukaan miltä minusta tuntuu ja minkä elämänkatsomuksen olen omaksunut. Hänen todellisuus voi oikeesti olla paljon valoisampi kun minun kuvittelema hänen elämä. Koska kaikki on neutraalia ja ainoastaan havannoija määrittelee arvon kaikelle todellisuudessa.
Hänen oli pakko olla hyvä ihminen, jos Alisa otti hänen kätensä omaansa. Uskon että hänellä on hyvä elämä, eikä hän kerjännyt, vaan pyysi. Siinä on iso ero. En tiedä kysyitkö edes tätä.
Copyrights © Krista Keltanen|ProPhoto Blogsite
