Krista Keltanen Blog » photography

Monthly Archives: June 2019

Punainen tupa tuli pariskunnalle kuin taivaan lahja, kun ystäväperheellä ei ollut enää aikaa huolehtia siitä. Lainamökkiä voi rakastaa siinä missä omaakin.
Mökillä elämää siirtyy ihanasti ulos. Sisätiloissa vietetään aikaa vain huonolla säällä.
– Ihaninta on rauhallinen päivärytmi. Nukumme pitkään ja heräilemme rauhassa. Toisinaan nousen aikaisin vain ihaillakseni aamukastetta. – kertoo Anne-Maria. Juttu julkaistu Meidän mökki lehdessä ja jutun kirjoitti Jonna Kivilahti.

Pin It

Annan ja Ilarin kakkoskoti on 1800-luvun hirsimökki Suomen vanhimmalla huvila-alueella Turun Ruissalossa. Liuskekivipolku johtaa pieneen punaiseen pihasaunaan. Sinne he hipsivät aamutakkisillaan pesulle ja suuntaavat sen jälkeen töihin Turkuun. Ämpärisuihku on pieni hinta siitä, että pariskunta saa viettää vapaa-aikansa kauniilla huvila-alueella, luonnon keskellä.
Juttu julkaistu Meidän mökki lehdessä ja jutun kirjoitti Jonna Kivilahti.

Pin It

Aropaltion perhe, Jussi, Elle ja Emma viettävät kesänsä moottoripurjehtija Lunkentuksella. Lomalla vene laitetaan parkkiin merelliseen Hankoon, josta pääsee kätevästi päiväretkille saaristoon.
Vene on tehty vuosina 1947-50 Porvoon telakalla. Veneen suunnittelija ja ensimmäinen omistaja oli Carl Gustaf von Pfaler. Veneellä on ilmeisesti ollut vain kolme omistajaa näiden vuosikymmenien aikana. Jutun kirjoitti Glorian Koti lehteen Jonna Kivilahti.

Pin It