Krista Keltanen Blog » photography

Category Archives: helsinki

Viime syksynä käytiin tutustumassa Tamminiemen huvilaan sen peruskorjauksen jälkeen, mikä valmistui 2012 ja on autenttisessa, presidentti Kekkosen aikaisessa 1970-luvun asussa. Kuvia sisältä en jostain syystä ottanut (en muista enää,et oliko syynä kuvauskielto vai se,et päätin muuten vaan ihailla hetken ilman kameraa, veikkaan kuitenkin ensimmäistä). Lisärakennuksessa Cafe Adjutantissa nautittiin kahvit ja rantasaunaan päästiin kurkistaa kun yksi […]

View full post »

  • Päivi - Hienoja kuvia. Kävin syksyllä Tamminiemessä ja silloin ainakin sai kuvata. Sisustuksessa oli hauskasti teemoja kaikilta Kekkosen vuosikymmeniltä. Erityisesti jäi mieleen Sylvi Kekkosen kammari kultaisine tuoleineen ja aito retro-keittiö. Blogissani on joitakin kuvia sisältä (arkkitehtuuri-teemassa). Vähän tummia otoksia tosin, kun halusin ottaa ilman salamavaloja ja ilta pimeni.

  • Terhi - Hauska idea. Jos joskus tulet Tampereelle voin näyttää Arboretumin täällä. Se on tosi kaunis paikka. Tein töitä sillä alueella 3 vuotta ja ympäristö oli tosi kaunis, ikävä sinne.

Palanen Helsingin kauneimpaa paikkaa. Olen sanaton. Reitin hylätyille villoille kertoi Nopsa travels.

View full post »

  • Selma - Oih ja voih mikä paikka ja mitkä kuvat! Jotenkin niin surullista, ettei kukaan ole pitänyt tuosta kaunottaresta huolta…

  • Senja - Oi! Ihania kuvia! Minulla on vasta ollut ajatuksen asteella käydä katsomassa tätä kiehtovaa paikkaa. Kiitos näistä kuvista, nyt pitää kiirehtiä omaakin retkeä paikalle. Tuo ensimmäinen kuva on kiehtovan surullinen.

  • kaari3 - Nämä ovat kuvia, jotka vetoavat syvälle sieluun. Haluanko katsoa ja osata ihailla kulunutta kauneutta? Vai jääkö mieleeni se, että täällä on joskus asunut onnellinen perhe. Tämä on ollut koti. Tai täällä on naurettu ja pidetty hauskaa, koska se on ollut kahvila. Haluasinko, että autio talo olisi kokonaan raivattu pois? Siis kysymyksiä kauneuden keskellä. Kuvat puhuttelevat. Hyvä postaus.

  • Heidi - Upeita otoksia jälleen Krista!

  • Stella - Ihanaa, ihanaa, ihanaa.

  • Pieni lintu - Miksi, oi miksi…miksi hylätään näin hienoja paikkoja. Olen myös sanaton!! <3

  • Asht - What the matter ? I hope it’s not your and just the time …

  • Krista - Selma – Niin minustakin, ja kaunottaria oli monia. Emme edes käyneet katsomassa kaikkia.

    Senja – Ehdottomasti menkää käymään. Niitä ei siellä enää kovin kauan varmaan ole. Jotain tylkoneita jo nähtiin, mutta en tiedä olivatko ne jo raivaukseen tarkoitettuja…

    Kaari – Kauniisti pohdittu. Elämä kukoistaa ja sitten se joskus jossain aina loppuu. Surullista. Mennyt elämä oli vaikuttavasti läsnä.

    Heidi – Surullisiakin eiksvain?!

    Stella – Paikka oli kaunis, mutta jäi kyllä mietityttää…kenen syy, et näin on upeet talot päässyt rapistumaan…

    Pieni Lintu – Niin. Ei voi ymmärtää..

    Asht – It’s not my house. Thank God! These are nobodies houses any more. Sad.

  • Niina - Etsipä käsiisi kirja : Helsingin kaupunginmuseo, tutkija Minna Torpan ja valokuvaaja-kuvataitelija Aurora Reinhardin teos ”Kruunuvuori – unohdettujen huviloiden tarina”.

    Villa Kissingen tarina mua surettaa :´(

  • Tiina - Oivoi. Suututtaa miksi hienot huvilat hienolla paikalla on päästetty noin rapistumaan. Käsittämätöntä.

  • KatjaK - Jälleen kerran ihania kuvia!

  • JenniH - Kuinka minulla on käänyt nämä kuvat kommentoimatta? Nämä ovat niin koskettavia ja surullisia. Tulen vanhoista hylätyistä taloista niin surulliseksi. Mitähän tuolla on tapahtunut? Aivan kuin rutto olisi pyyhkäissyt ihmiset pois ja tyhjentyneet talot jäivät jäljelle…

  • Anna - Moi Krista! Aivan mieletön paikka! Mun oli ihan pakko päästä käymään siellä myös, kun näin sun kauniit kuvat Kruunuvuoresta. Kirjoitin myös omaan blogiini siitä, paikka teki kyllä suuren vaikutuksen! Kiitos, kun jaoit tämän paikan muiden kanssa, ilman sua en ois ehkä ikinä löytäny sitä!

  • Jessy H - Wunderful pictures, I just love old houses!

on Fiilari sivujen mukaan tänään. Yhteistyössä Måndagin Arto Sivosen kanssa pääsin yhtenä lauantaina kuvaamaan helsinkiläisiä pyöräilijöitä. Fiilari näyttelyn avajaiset pidetään tänään ja jaan myös blogissa enemmän kuvia päivän kuvasaldosta. Ekana pyöräilijä Hanna. Koetan myös päästä tänään paikan päälle Fiilari-näyttelyn avajaisiin Laituriin (vanha linja-autoasema Kampissa) kello 14. Mun matkassa kulkee myös, Remu 12v, päivän synttärisankari. Kaksitoista […]

View full post »

  • Pieni lintu - Kivoja kuvia jälleen kerran! :)

    Tapaatko kuskata kaikki linssit mukaan kuvauspaikalle vai tapaatko käyttää noin ulkosalla jotain yhtä vain jossa on laaja range?

  • Ulla - Onnittelut Remulle!
    Toivottavasti siellä on hyvä pyöräilyilma.

  • Hannele - Upeita kuvia!

  • Krista - Pieni Lintu, on mul kyllä aika laaja valikoima laseja mukana ja vähän fiilispohjalta sitten liikun. Joskus en vaihda ollenkaan tai korkeintaan kerran. joskus taas tuntuu et vaihtelen koko ajan. On mul kyl melkein aina mukana 21, 35, 50, 85 ja 70-200.

    Ulla, Kiitokset! Oli mitä mainio pöyräilyilma vaikka itse käveltiin tälläkertaa. Baanakin käytiin katselee mutta vielä ilman polkimia :)

    Hannele, =) Kiitti!!!

Winter Tweed Run järjestettiin Suomessa toista kertaa. Näin komea porukka kokoontui tänään Tuomiokirkon eteen. Olin tottakai kameran kanssa paikalla, vaikka polkeminen jäi väliin. Paljon näkyi tuttuja viime vuodelta ja oli muutamia uusiakin mukana. Toivottavasti ensi vuonna meitä on vielä vähäsen enemmän. Odotellessa pojat tarjosivat huikan konjakkia (veikkaan) ja pientä jännitystäkin oli ilmassa, kun yhden tytön […]

View full post »

  • Ulla - Luminen Helsinki on kaunis!

  • Nora - your blog is absolutely stunning!!!!!!!!!!!!!!!!

    wonderful work!!

    nora

  • kaari3 - Ihana albumi! Tunnelma korkealla lumesta huolimatta, vaiko ehkä siksi? Jakoon!

  • Pieni lintu - Aivan upeita kuvia taas tänäkin vuonna <3

    Siis ihan hullua touhua, mahtavaa..kuurasia partoja ja taskumatit messissä, suomalainen hulluus on hienoa. :)

    Ja itsekin olit päässyt kameran toiselle puolelle – tuollako kuvat otettu? ;)

  • Krista - Pieni Lintu – nou, nou!!! Tämä pieni retro Fuji on vaan retrompi asuun ;) kuvat on siis kuvattu canonin mark IIsel. Mieheni nappasi kuvan minusta kun palasin kaupungista kotipihalle. Kävin vaan sisältä nopeasti hakemassa kameran kaulaan. Turhamainen minä! :)

  • May Kay - Harmi, että missasin tämän! No, ensi vuonna sitten. Hienoja kuvia, kertakaikkiaan.

  • Anu - Olet kyllä taitava!
    Niin mielettömän upeita kuvia jälleen, kiitos!
    Tunnelma välittyy paremmin kuin tuhat sanaa:)

  • Mikko - Onko fujin kotelo alunperin leicalle tehty? Nahkaa?

  • jaakko kantanen - mahtavia kuvia

  • Krista - Mikko – kotelo on kyl suoraan Fuji X100 kameralle tehty. Veikkaan et on nahkaa :)

  • Hanna-Maria - Aivan mahtava juttu! :)

  • Anu L - Mahtava juttu ja hienoja kuvia Krista! Wau! Vitsi Hesa on magee paikka ja sen asukkaat innovatiivisia ja taitavia. Lisää tällaista. :)

  • Sampo - Hienoja kuvia! Tyylikkään näköistä porukkaa. Näköjään on Helsingissä ihan oikea talvi, tosin Lontoossakin tänään lunta lähes yhtä paljon!

  • Olga Makina - Excellent photo story of very stylish and fun event in winter Helsinki! In your photos Finnish capital and it people look very beautiful and romantic, full of life and joy…

  • Hannu Lehto - Hieno kuvasarja!!! Todella!!!!!!

  • Elizabeth - LOVE this set of photos — so gorgeous. Looks very cold and very fun.

  • Tuomas Tuomitie - Todellista omistautumista! Näyttää todella tyylikkäältä, ja pakkanen kyllä tuo oman mausteensa kuviin – varsinkin kun ei itse joudu palelemaan niitä katsellessa. Hatunnoston arvoinen juttu, sekä osallistujille että kuvaajalle.

  • Marjaana Heino - Mageeta!! Loistavia kuvia ja meininkiä!! Ihania kuteita!! Cool :) tosi cool :)

  • tazu ovaska - Todella hyvä..ja kuvat viel paremmat ..oon mukana

  • seijas - Helsinkiä muistellen! Upeita tunnelmia kuvissasi!

  • lesley - You make the cold look like so much fun!! :)

  • Mikael Granberg - Great pictures! Too bad i missed the event. I was planning to take a boat from Stockholm and attend the Winter Tweed Run, but too much work stopped me from going all the way from Falun/Sweden. Maybe next year…

  • Ihana Enkeli - I didn’t know about this! Looks crazy hehe and also very fun! I truly enjoyed the photos, sooo beautiful! All ppl in them were looking amazing, kinda like out of a stylish vintage movie :)

  • Pirkko - Hauskoja kuvia ja tunnelmia. Ja lumi. <3 Ihania ajatuksia ja halauksia sinulle! Nautitaan talvesta.

  • krista - super, super, super!

  • Littlelulu - I really love all your snow pictures… and the winter tweed run looks so classy and stylish ;) !

  • Lillian Karabaic - What lens did you use for these pictures? They’re beautiful. Great captures!

  • Krista - Thank you for everyone such lovely comments! :)

    Lillian – I used 50mm f1.4 and some shots with 85mm f1.2

  • Hanna - Vaude miten tunnelmallisia kuvia!

  • Viki - Despite the cold snowy scenes the photos bring warmth in the heart :)

  • Anna Amnell - Stylish, lovely photos!
    Tämä ei voi olla Suomi! Tätä pitäisi mainostaa kunnolla.

  • Jake - Kerro joku vinkki kuvien jälkikäteen terävöittämiseen, millä ohjelmalla sen teet? Itse kuvaan periaatteessa samalla kalustolla, mutta ei kuvat noin yksityiskohtaisilta näytä, erityisesti metallin kiillot ovat kuvissasi upeita. Ihailen kuviasi.

  • Niina - Ihana kuva sinusta ♥ Ja muutenkin. Puss.

  • Krista - Hei Jake, terävöidän kuvat photoshopissa. Blogini kuvan koko on 900x600px…yleensä pienen kuvan terävöiminen toimii asetuksilla (unsharp mask, amount 320 huijakoilla ja radius 0,2) jos joku tietää parempia kenoja niin olen kuulolla =)

  • Johanna - Aivan parasta Helsinkiä, ihanasti taltioitu! Pilkettä silmäkulmassa ja talvista lumoa. Näin Design Capitalia pitäisikin esitellä!

  • Tapio - Stunning photos! Absolutely fantastic.

  • Timo - Aivan mahtavia kuvia. Tuli vahva näkemys siitä, että minulla on yksi pyörä liian vähän.

  • lasse vänttinen - Hei vaan,millon on seuraava tapahtuma,,syksyllä,,yt Lasse/Prima

  • Helsinki Tweed Run | My Roaring 40s - […] of these amazing images by Krista Keltanen via ExPress-O] This entry was posted in Entertainment, Fashion, Travel. Bookmark the […]

  • Ramiro - Great pictures! My hat off to such coraugeos riders battling that wheater. I’ve been taking part in London’s tweed run. But for sure I won’t consider to ride a bicycle in Helsinki in winter.
    Check my pictures of London tweed run 2012 here:

    http://www.fineanddandyshopblog.com/2012/05/dandy-event-london-tweed-run.html

  • Winter Tweed Ride Helsinki – Invierno Tweed | Tweed Ride Madrid - […] Impresionantes fotos dejaron de sus anteriores ediciones, especialmente las realizadas por la fotógrafa Krista Keltanen en febrero de 2012, cuyo reportaje completo podes verlo aquí. […]

  • Hyvejä kuveja! – Cogkola - […] Krista Keltasen älyttömän hienoja Winter Tweed Run 2012 -kuvia löytyy täältä. […]

Siirtolapuutarhassa hyppelin kun pupunen puolen metrin lumessa… jos kesäpuutarha on vihreä keidas niin tämä on kyllä valkoinen unelma.

View full post »

  • eilentanaanhuomenna - Pitkästä aikaa täällä! Taidanpa lukea ja haaveilla postauksen jos toisenkin taaksepäin!

  • Pirkko - Pakkasmaiset terveiset, ja kiitos näistä. Ihania kuvia, ihanan utuinen ja talvinen tunnelma. Ihanaa viikonloppua sinulle! <3

  • Pieni lintu - Voi pupunen kuinka kauniita kuvia!!! <3

Huomasin eilen Katin luona, että uusi Kotivinkki on julkaissut kuvat, mitä Helsingin Jääpuistossa kuvattiin. Niin kovin ihanat olivat lukijamallimme! Itse en ole vielä (hävettää oikein myöntää) ko. kentällä luistellut. Kuvasin koko session siniset suojamuovitossukat jalassa, kun kentälle ei saappaat jalassa voinut lähteä.

View full post »

  • Minna / Mii - Blogissani on tunnustus sinulle ♥

  • PieniLintu - Todella kauniita kuvia <3

  • Senja - Oi, miten ihania kuvia! Satiininauhat luistimissa on ihana viimeinen silaus.

  • Peurankello - Mun lemppari on tuo luistimen sitomiskuva <3

  • -päivi- - hieno fiilis kuvissa!

  • Krista - Oi Minna minkä teit =) Kiitos kovasti! Piiitkästä aikaa tulee ihana tunnustus! Kiitos vielä! Koetan saada pian tunnustuksen vastaukset blogiini.

    Pienilintu, Senja, Peurankello ja Päivi – Big, big Kiitos!

  • Riikka - upeita, hieman erilaisia talvisia kuvia !

  • asia - coś pieknego! brak mi słów z zachwytu!

  • taina - voi miten kaunista! omat viimeisimmät luistelukuvat ovat vähän eri tunnelmissa, mutta tarkoituksena olisi laittaa kasaan jotain juuri tämänhenkistä <3 ihania, ihania! :)

  • Lumo - Ihanaa vintage-tunnelmaa…

  • Akka - Oi, katsoin näitä kuvia Kotivinkistä ja ihastelin niiden tunnelmaa. Eipä tullut mieleen katsoa kuvaajan nimeä mutta nyt voin vain todeta, että niinpä tietysti :)

  • cv love - Love this photos! Amazing light!

  • Nora - oh wow!!
    your site is absolutely lovely! gorgeous pictures – love them!!!

    greetings from austria!
    nora

Kenties Helsingin kaunein paikka kahvilalle. Sinisen huvilan kahvila on talvisaikaan kiinni, mutta aloittaa toiminnan taas huhtikuussa. Pääsin kulkemaan tänään kamera kaulassa pitkin Linnunlaulua. En voinut kun huokaista.

View full post »

  • Selma - This is mindblowingly beautiful! How I long for a snow holiday again!

  • kaari3 - Talvisen kaunista ja herkkää. Kaunis sarja.

  • Pieni Lintu - Talvi on kaunis!!! ♥

  • Pirkko - Oi, miten ihania! Kiitos ihanista talvisista kuvista, aamun unelmointi piristyi kummasti. Kiitos myös ihanasta kommentistasi aiemmin; totta kai annan onnesta osani. <3 Pirkko

  • Sofia - Beautiful pictures, as always! :)

  • susanna - Huikean kaunista talvella. Huikean kaunista myös kesällä:) Vakkarikahvilani!

  • Inkivääri - Kaunista!

  • maybemej - i love those photos and the feeling they give me. The winter can be so beautiful.
    … Still no snow here in sweden .. to bad.

  • Beatriz Peñas - The pictures leave me speechless, I love them all. I want a piece of that winter to Madrid (Spain):)

  • Riikka - Voi kuinka kauniita kuvia taas! Tästä kahvilasta tuli mieleen Bastvikin kahvila, joka on entisen kotimme liepeillä. Tykkäisit paikasta varmasti. Suosittelen kokeilemaan aamubrunssia, aivan upea! En muuten tiedä, onko sekään talvisin auki…

    -Riikka

  • Huli - Upeita kuvia (vaikka tällä hetkellä taivaalla möllöttävä aurinko onkin oikein ihanaa vaihtelua lumelle). :)

    Suuntaan tänne kahvilaan ehdottomasti tämän kesän aikana! Ymmärsin myös, että karvaiset nelijalkaiset ovat tervetulleita – ihanaa! :)