Krista Keltanen Blog » photography

”Mennään retkelle” sanoo Alisa, kun syystuulet kutsuu leikkimään. Hän ei tarkoita mitään kummoisempaa retkeä…kun vaan lähialueelle Falkullaan tai Haltialaan katsomaan eläimiä, heppoja Tuomarinkylän maille, sienimetsään tai leikkipuistoon. Nyt oikein villiinnyttiin ja löydettiin kaksi uutta paikkaa yhden päivän aikana: Pitkäkosken rinnelehdon luonnonsuojelualue, jossa tehtiin aika lyhyt kävelylenkki metsäpoluilla ja poikettiin Pitkäkosken ulkoilumajassa, missä Janne söi mustikkapiirakan palan niin nopeasti, että ehdin siitä ottaa vaan yhden epäterävän kuvan.

Toinen paikka oli Vetokannaksen virkistysalue, jossa marraskuun pilvisenä päivänäkin tekoallas-alue näytti punaisineen pukukoppeineen aika mukavalta ja viihtyisältäkin, kun kaksi avantouimaria oli paikalla. Heistä toinen, Leena, tiesi kertoa, et kesällä täällä on oikein viihtyisää samalla kun tuli ulos vedestä ja sanoi, et nyt ei ole enää ollenkaan kylmä täällä, jota en voinut ymmärtää, itselläni takki päällä ja villasukat jalassa.

Pitkät pimeät illat kutsuu viihtymään telkkarin ääreen, ollaan pelattu leikkishakkia Alisan kanssa, haukotaan hetken henkeä ilman remonttia ja olen käynyt läpi loppua kohti liiankin boltmaisesti juoksevan vuoden kuvia.

”Ihanan lämmintä” sanoi Alisa kun laitoin hänelle illalla peittoa päälle. Talomme yläkerrassa (jossa myös makuuhuone) lämpötila lähenee 18C astetta, ja vielä ei ole edes pakkasia. Öisin viileys ei haittaa ollenkaan, vaan se tuntuu jopa luksukselta kun vetää lämpimän peiton päälle ja hengittää raikasta ilmaa sisään. Iltapäivällä hakeudutaan mieluummin alakertaan ja lämmitetään uuneja tai puetaan tosi lämpimästi päälle, jos yläkertaan aikoo jäädä pidemmäksikin aikaa…mun työhuone on siellä. Ennen kun ymmärsin, et tietokonetta voi kuljettaa myös muihin huoneisiin, tein töitä lapaset kädessä (voisin sanoa, et aika hidas tapa käyttää tietokonetta). Tänä sykynä kun oli ekat pakkaset tuossa lokakuun aikana niin vein koneen heti alas. Keskelle ruokapöytää.

Ehkä se avantouinti voisi viedä vilukissan oireet.

– – – – –
“Let’s go on a hike,” said Alisa, on a day when the fall winds seemed especially playful. She wasn’t talking about anything out of this world – just a little walk to the nearby Fallkulla Domestic Animal Farm or Haltiala Farm, or to see the horses at Tuomarinkylä stables. Perhaps she meant mushroom picking or just going to the playground. Nonetheless, we’d heard the call of wild and it made us feel like roaming. We managed to visit two new places in one day. Our first stop was the Pitkäkoski nature preserve (Pitkänkosken rinnelehdon luonnonsuojelualue), where we strolled along the forest paths and stopped in at the café (Pitkäkosken ulkoilumaja). I tried take a photograph of Janne eating his blueberry pie, but he was so fast that I only got one blurry shot.

Next we went to the Vetokannas recreational area (Vetokannaksen virkistysalue). Even on a cloudy November day the swimming area with its red changing huts looked rather pleasant and even inviting. The winter swimmers certainly looked like they were having fun. One of the swimmers, Leena, told us how beautiful it can be there in the summertime. As she was emerging from the water, she added that it wasn’t even that cold now. That was news to me. I could feel the chill even with my coat and woolen socks on.

The long, dark evenings are just perfect for staying indoors, curling up in front of the TV, setting up the chessmen with Alisa, and taking breather from renovations. I’ve also been going through the photos taken this year – yet another one that is racing to the finish.

“Oh, so nice and warm,” said Alisa when I tucked her in with a cozy cover. In our house, sometimes it’s only about 18 degrees Celsius upstairs, and the temperatures outside aren’t even below freezing yet. We don’t mind cool bedrooms at all, though. In fact, it’s kind of luxurious to cuddle up under the blankets and breathe in the fresh air. In the afternoons we prefer to spend time downstairs where we can enjoy the warmth of the tile stoves. If we decide to linger upstairs, then we put on extra layers … my work space is up there. Before it dawned on me that I could move the computer to other rooms, I used to work with my gloves on (yeah, not the most efficient way to work on the computer.) Earlier this fall, when the temperature dropped below zero in October, I took the computer downstairs right away and placed it on our dining table.

Perhaps it’s time to take up winter swimming and toughen up.