FINLAND…HALOSENNIEMI

Useimmiten käydään ihan sokkona katsomassa nähtävyyksiä, siis siten, että ollaan niin laiskoja selvittämään asioita etukäteen. Tästäkään paikasta ei tiedetty muuta kun, että Halosenniemi oli taiteilija Pekka Halosen ateljee ja perheen koti.

Kun kävelin talolle johtava tietä pitkin ja näin talon niin mun jalat eivät enää ottaneet askeltakaan ja päässä kumisi “wow”. Talon valtava hirsirunkoinen koko on jo hämmästyttävä. Samoin ateljeen ikkunat. Jos olisin tiennyt, että talon jokainen ikkuna on erikokoinen ja puhallettua lasia, kivijalan harmaa graniitti on paikan päällä louhittu ja kosteuseristeenä käytetty koivuntuohta kiven ja hirren välillä mikä pilkistää ulkoportaiden sivulla…olisin katsonut.

Se ja paljon muutakin talosta selvisi kun luin jälkikäteen Tuusulanjärven taiteilijaelämää kirjaa, jossa Juhani Salokannel ja Juhanni Seppovaara kirjoittavat: “Taiteilijoille itelleen puupintojen interiöörit puhuivat luonnosta, aitoudesta ja siitä Suomen kansasta, jota he halusivat työllään palvella.”

Kesällä poiketaan vielä katsomaan Maija Halosen puutarhaa, jossa on entisajan malliset multapenkit ja tunnelma kuulema kuin eilen siihen jätettynä.

Kuvaaminen talon sisällä oli kielletty.

_ _ _ _ _
Often people visit places of interest without making any effort to learn anything about them in advance. Laziness, I suppose. Well, we didn’t know anything about Halosenniemi except that it once had been Pekka Halonen’s studio and family home.

I walked up the road leading to the house. When the imposing timber-frame house came into view I stopped dead in my tracks. My head was buzzing “wow.” Its sheer size took me by surprise. The same goes for the studio windows. If I had known that each window is unique and made of blown glass, that the gray granite of the stone base was excavated on the site, and that the birch bark used as moisture insulation between the log and stone was peeking out from the side of the front porch stairs… I would have paid closer attention.

I learned that and much more about the house afterwards when I read the book Tuusulanjärven taiteilijaelämää (The artistic life of Tuusulanjärvi). The authors, Juhani Salokannel and Juhanni Seppovaari, write “To the artists, the wooden surfaces of the interiors spoke of nature, authenticity, and of the people of Finland, all that they sought to serve through their art.”

In the summer we’ll return to see Maija Halonen’s garden with its old-style flower beds and uncanny atmosphere, as though the lady of the house had just left yesterday.

It is forbidden to take photographs inside the house.