PERSONAL…HAPPY VALENTINE’S DAY

Kun kaksikymmentä vuotta sitten muutin äidin, iskän ja pikkusiskoni kanssa Suomeen en tuntenut täältä ketään. Olin juuri valmistunut päivä aikaisemmin lukiosta. Aurinko paistoi ja lokit kirkui. Helsinki tuntui heti kodilta (vaikka minun piti pitää vaan välivuosi ja palata takaisin kotimaahan opiskelemaan). Sinä päivänä en vielä ikävöinyt ystäviäni. Olimmehan juuri edellisenä iltana juhlineet lukion päättymistä, mutta en osannut ajatella miten yksinäinen tulen olemaan lähikuukausina.

Mitä sitä sitten tekee kun on vieraassa maassa, on 18v, ei puhu kieltä, eikä ole ystäviä?

Löysin heti kirjastot. Ahmin suomenkielistä kirjallisuutta vaikka taisin ymmärtää vaan joka toisen sanan, jos sitäkään. Hengailin kaupungissa, kävelin usein pitkin Mustikkamaan rantaa ja jossain vaiheessa (kyllästyttyään omaan seuraan) uskaltauduin yhtenä lauantai iltana menemään ulos. Hakeuduin ikäisteni joukkoon ja päätin löytää ensimmäisen suomalaisen ystävän.



Seurasin ihmisiä yökerhossa. Kuuntelin musiikkia ja katsoin kun muut tanssii. Huomasin yhden tytön nojailevan seinään ja hän joi pillistä juomaa. Päätin hetken tarkkailla. Oliko hänellä seuraa? Jos ei ole niin uskallanko mennä juttelemaan? Miten hän reagoisi? Saisiko hän edes mitään selvää, mitä ajoin sanoa? Olin harjoitellut jo mitä sanoisin: “Hei, minun nimi on Krista. Olen täällä yksin. Oletko sinä myös?”. Olisiko se liian tyhmää tai tunkeileva? Miten hän suhtautuisi ulkomaalaistaustaani?



Päässäni pyörii enemmän kysymyksiä kun vastauksia. Kaiken tämän pähkäilyn jälkeen huomasin, että hän oli vieläkin yksin. Tunsin miten kehoni kuljetti minua kohti häntä ja huulet lausuivat harjoittelemani repliikin. Nyt sitten odotin enää hänen reaktiota, itsellä varmaankin yllättynyt ilme kasvoillaan. Hän hymyili minulle ja sanoi: “Moi, minun nimi on Katja. Olen Joensuusta ja muutin ihan äsken Helsinkiin. Olen vielä yksin, mutta ystävättäreni tulee just näillä minuuteilla tänne. Mennään katsomaan näkyykö häntä jo.”



Näin alkoi meidän ystävyys, joka on nyt kantanut kahdenkymmenen vuoden päähän. Hyvää ystävänpäivää Katja rakas ja myös kaikki te muut yhtä ihanat, kenen seurassa olen täällä jo niin kauan viihtynyt!

Ette uskokaan miten suuri vaikutus teillä, rakkailla ystävilläni, on ollut minun elämään!!!

_ _ _ _ _
Twenty years ago, when I moved to Finland with my mother, father and little sister, I didn’t know a soul here. I had just graduated from high school the day before. The sun was shining and the seagulls were screeching. Helsinki felt like home right away (even though I was only planning to take a year off and then return to my homeland to study). On that day I didn’t miss my friends. We had just celebrated the end of high school the other night. I certainly had no idea of the loneliness I would feel in the months to come. 


So what do you do when you’re eighteen and in a foreign land where you don’t speak the language or have any friends?

I first discovered the libraries. I devoured books in Finnish, even though I probably only understood every other word, if even that. I wandered around the city, often walking along the shore of Mustikkamaa island. At some point, after getting tired of my own company, I got up the courage to go out on a Saturday night. I went looking for people my own age; I had decided that it was time to find my first Finnish friend.

I looked at the people around me. I listened to the music and watched as the others danced. I noticed a girl leaning on the wall and drinking from a straw. I decided to stand back and observe for a moment. Did she have company? If not, did I have the nerve to go and talk to her? How would she react? Would she even understand what I planned to say? I had already practiced what I would say: “Hi, my name is Krista. I’m here alone. Are you?” Would it seem too silly or intrusive? What would she think of my foreign background?

My head was spinning with more questions than answers. After my agonized moment of wavering, I saw that she was still alone. I felt my body carry me towards her and my lips pronounced the sentence I’d been rehearsing. Now, also with a look of surprise on my own face, I waited for her reaction. She smiled and said, “Hi, my name is Katja. I’m from Joensuu and I just moved to Helsinki. I’m alone now, but a friend should be here any moment. Why don’t we go and see if she’s already here?”

And so began our friendship, one that has endured for twenty years. Happy Valentine’s Day, dear Katja and all the other lovely people whose company I have enjoyed here for so long!

My dear friends, you just can’t imagine how much you have enriched my life!!!