Krista Keltanen Blog » photography

PERSONAL…SUOMEN AMMATTIKUVAAJIEN KEVÄTPÄIVÄN VIERAANA

Tänään klo 17.18.

Eilen minulta kysyttiin, että kuinka paljon mulla menee aikaa blogini päivittämiseen. Jos jaan blogissa asiakaskuvia, niin ne ovatkin jo useimmiten kuukausia tai viikkoja aikaisemmin kuvattuja sekä käsiteltyjä ja siinä ei sitten enää paljon aikaa kuluu kun ne photoshopissa actionilla pienennän nettikokoon ja seuraavaksi onkin kuvien lataaminen blogiin. Mutta jos olen kuvannut jotain blogia varten tai muuten vaan vapaalla ajallani niin aikaa kuluu toki enemmän. Saattaa hyvinkin mennä joskus jopa tunti-pari-kolmekin kuvien kanssa ennen kun ne blogissa ovat. Silti suurin ongelma minulla on tämä tekstin tuottaminen blogipäivitystä varten, mikä saattaa rohmuta todella paljon aikaa vaikka sanoja olisikin kahdeksan.

Paljon muitakin kysymyksiä kysyttiin Suomen Ammattikuvaajien Kevätpäivillä, jossa pääsin kertomaan kuvaajille omasta työstäni ja kuvistani. Tiina Puputti haastatteli päivän aikana myös hääkuvaaja Mikaela Löfrothia ja Vuoden Muotokuvaaja 2013 Antti Karppista.
Kerrassaan innostavaa kuunnella toisten kuvaajien tavasta työskennellä ja kuulla tarinoita kulissien takaa. Hymyillytti Antin heitto, kun Tiina kysyi, et miten olet ohjannut poikaa kuvassa: “No, nakeilla se toimii…kuten koirakin” (kyse siis Antti Karppisen Vuoden Muotokuva sarjan yhdestä kuvasta, jossa kuvassa hänen oma suloinen poikansa).

Valokuvat tilaisuudesta otti Laura Torkkeli

Teksti valmis klo 17.45. (jes, olin yllättävän nopea tälläkertaa).

Sami Reivisen esittelyvideo kuvaajista täällä.

Your email is never published or shared.