Saima. Minun tänä kevään ainut ylioppilasneitokainen. Saiman äiti soitti minulle keväällä ja tiedusteli yo-kuvausta. Hänen ääni kuullosti niin tutulta. Kunnes hetken kuluttua ymmärsin, että hänen toinen tytär oli harrastanut joukkuevoimistelua meidän Merilin kanssa pitkään samassa ryhmässä. Olimme olleet kahdestaan myös tyttöjen “valvojia” Tamperen kisoissa muutamia vuosia sitten. Sen reissun junamatkaa Tampereelta Helsinkiin en kyllä unohda. Tytöillä oli kisojen jälkeen sellainen draivi päällä, että saimme hihhitellä Sirkun kanssa heidän jutuille niin, että hetken jo tunsin itsekin olevani 11 vuotias. Ihailin silloin Eevan (Saiman pikkusiskon) esiintymiskykyä. Siitä tytöstä tulee kyllä vielä näyttelijä tai stand-up koomikko :)
Saimaan taas tutustuin kun kuvattiin nämä kuvat. Hänen mukaan heittäytyminen helpotti. Luulen, et jännitimme molemmat. Mä ainakin tai siis melkein aina jännitän. Mutta kun pääsee vauhtiin niin ei tunnu enää missään. Silloin olen jossain ihme tilassa, että en tiedä kulkeeko kaikki rekvisiitatkaan mukana ja onko objektiivit varmasti tallella (vai unohdettu jonnekin kivelle). Ei mennyt tämä kuitenkaan kun Strömsössä. Olen vieläkin niin nolona ja hävettää suuresti. Mielessäni nuhtelin itseäni koko paluumatkan pöyräillessä kotiin ja ajattelin lakkia katsellessa, että kerrankin kun pääsen ylioppilasta kuvaamaan. Saiman lakki tippui pöyrän selästä kun talutin pöyrää kuvauspaikkaa vaihdellessa pienen matkan eteenpäin. Vieraat koirat löysi ja söi sen. Huomattuani lakin puuttuvan, lähdin etsimään lakkia ja silloin koirat olivat ehtineet käsitellä sen sellaiseen kuntoon, mitä näkee vappuna päässä noin 70-vuotiailla. Mä murruin. Huomasin kaukaa Saiman iloiset kasvot kun hän löydetyn lakin mun kädessä huomasi. En tiennyt mitä sanoa, sanat vaan tuli jotenkin ja suru puserossa mieluiten olisin pääni strutsin tapaan hiekkaan työntänyt.
Kuvauspäivän illalla kello 23 sain sähköpostin. Saiman äiti kirjoitti viestin, jossa luki: “Älä murehdi sitä ylioppilaslakkia! Ei se haittaa. Ei se ollut Saiman mielestä mikään vakava juttu. Meitä vaan nauratti täällä!”
Pesetin lakin pesulassa ja palautin kuvien kera.
sunna - Kauniita ja herkkiä kuvia! .. mut sä olet kyllä ihanista ihanin Krista:)
Petriina - Ehkä ihanimmat lakkiaskuvat ikinä ! Kaunis valo ja tunnelma <3
Henrietta - hih anteeks vaan mutta kyllä hihityttää täälläkin, osaan kuvitella ettei sulla ollut kauheen ylevä olo:) Ei näin ihanien kuvien jälkeen vois olla vihainen.
Marika - Aivan ihana tunnelma kuvissa. Vau!
Ulla - Tuo kuva, jossa Saima puhaltaa voikukkapallon on niin huippu!
Kesätyttö - Oi miten ihania, kauniita kuvia! En oo koskaan nähnyt näin ihania yokuvia, voi olla että soittelen sut kuvaamaan omat kuvat kahen vuoden päästä :)
Krista - Halit ja kiitokset tsemppailusta =)
Henrietta – Onneksi kukaan ei ollut vihainen. Näin ikävästi vaan pääsi tapahtumaan…mutta kuten Niina FB puolella kirjoitti…loppu hyvin kaikki hyvin =)
Lumo - Ihanat ylppärikuvat! Ylioppilaalle jäi varmaan ihan hauska muisto lakkiepisodistakin.