Krista Keltanen Blog » photography

Category Archives: helsinki

Alisasta tuli osa taideteosta kun pieni piirsi pinkissä paidassa Kiasman teoksen edessä.

View full post »

  • Saara - Sulla on kyllä maailman kauneimmat lapset!

    Merili taitaa jo olla pahimman luokan heartbreaker, tosin taitaa olla hyväpäinen tyttö joten saavat pojat tyytyä ihailemaan kaukaa ;)

  • Sanna S-K - Ihana taideteos kuva pikkuisesta :)

    Mukevaa viikkoa

    Sanna

Vuosi, vuosi, vuosi…joka vuosi koen uuden herätyksen lasten syntymäpäivien jälkeen. Perheen yhteinen aika saa aina vaan suuremman merkityksen kun ajassa kuljetaan eteenpäin. Isommilla on jo niin paljon sitä omaa elämää, harrastukset haukkaa ison siivun heidän vapaa-ajasta ja joskus on jopa työlästä houkutella heitä mukaan. Mutta ei eilen, Suomenlinnan tunnelit olivat painuneet etenkin Merilin mieleen kun […]

View full post »

  • JOnna - Mä olen huomannut saman. Nykyisin lasten kasvettua pois pikkulapsivaiheesta kaikelle tekemiselle tulee uusi ulottuvuus: onko kaikki mukana. Tuntuu välillä hassulta olla vain kahden lapsen kanssa liikkellä (kun heitä on kolme) ja jopa tuntea kolmannen puolesta hieman surua, kun ei enää saa koko kolmikkoa kasaan. Vaikka totuus on, että mukana kulkeva porukka tulee vähenenemään vuosi vuodelta.

    Totta sekin, että jotkut paikat ovat erityisiä. Niihin lähdetään aina. Isompanakin :)

  • Krista - Jonna, se tuntuu niin haikeelta. Koetan pitää nykyään kaikista mahdollisista hetkistä kovasti kiinni. Kun he olivat pieniä, niin ajattelin, että kasvaisivatpa hiukan jo, nyt tilanne on päinvastoin :)

  • Henna - Itsekin kävin kuluneena kesänä pitkästä aikaa suomenlinnassa. Ihana paikka! Ja ihanat kuvat, sait tuon kolmanneksi viimeisen puutarhan tunnelman vangittua ihanasti. Tunnistan paikan, ohi kulkiessa tuli ihan mieleen Salainen puutarha. Pakko vaan vähän kehua vielä, mutta vaan huokailen näitä kuvia katsellessa kun ovat niin kauniita.

  • Sanna - Ihanaa kun pääsitte lähtemään koko perhe.
    Minäkin yritän kovasti nauttia vielä näistä hetkistä kun lapset haluavat kulkea vielä mukanamme. Ensi viikolla alkaa J koulu taival. Aika menee tosi nopeasti.

    Ihania hetkiä koko perheelle

    t.Sanna

Olimme eilen häissä, Lapinlahden sairaalan puutarhurin talon pihalla. Olen vain kuullut sairaalasta, mutta ikinä ollut koko alueella. Arkkitehti Carl Ludvig Engel laatii piirustukset 1835 ja sairaala valmistui hänen kuoleman jälkeen 1841. Sairaalan toiminta loppui vuonna 2008 ja sen jälkeen talo on ollut tyhjillään. Tänään käytiin siellä uudestaan. Ovi, jossa luki Keltapirtti oli auki. En vaan […]

View full post »

  • Terhi - Tampereella on Hatanpäällä samanlainen rakennus, aivan upealla paikalla. Ollut tyhjillään jo parikymmentä vuotta, sitäkin remontoidaan. Aikataulusta ei tietoa.

  • Marula - Meidän lapset aloitti kerhon tämän sairaalan alueella 2 vuotta sitten. Ihanteelliset shabbybtilat, joita ihastelin joka kerta lapsia sinne viettyäni. Sisäpihan leikkipaikka on kokonaan omenapuiden ympäröimä, vanhat omenapuut ovat jotenkin aina niin nostalgisia. Todella kauniita kuvia olet ottanut, ihailen työtäsi!

  • Anu - Tyhjilleen jääneissä rakennuksissa on aina jotain, mikä kouraisee syvältä. Eletyn elämän jäljet pistävät ajatukset seikkailemaan ihmisiin niiden takana. Huikeita fiiliksiä, kuten kuvissasi aina! Kiitos!

  • Selma - Oi joi, en ihmettele, että palasitte, mieletön! Teki heti mieli tulla kanssa ja pakata naulakko, tuoli, ….mukaan:) Ja edelliseen postaukseen on pakko kommentoida, että valtavan ihana tytär sinulla ja kirjoitit niin koskettavasti, että minäkin liikutuin. Ihanaa kesää teille!

  • Siru - Mitä kuvia ja mikä tunnelma. Upeaa :)

  • Sharon - A beautiful building, I hope they will renovate it and not take it down, it’s too beautiful to destroy. Wishing you a lovely summer.

  • Kari-Otso Nevaluoma - Huikea tunnelma. Kaunista, samalla pelottavaa, tai oikeastaan hieman surullista. On hienoa päästä kuvaamaan paikkoja ja tiloja välitilassa, kun jokin vaihe on päättynyt, eikä uusi ole vielä alkanut. Uteliaisuus kannatti!

Ennen kun meidän kevät muuttui hellekesäksi kävelin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa etsimässä sitä vihreyttä, josta nyt saadaan oikein kunnolla nauttia. Kävelykierroksen siellä kruunaa aina mielestäni Helsingin kaunein talo, arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnittelema Kasvimuseo.

View full post »

  • Kotivalo - Mekin maalaiset oltiin tuolla keväällä, hieno paikka! Ja sinä saat valokuvissa kaiken näyttämään niin kauniilta!

  • JenniH - Miten voi olla yhtä aikaa noin herkkä ja kuulas valo sekä intensiiviset värit? Se on sitä taitoa, luulen. :) Kiitos näistä kuvista! Viime kesänä pyörähdin tuolla, hieno paikka, jossa kuluisi aikaa vaikka kuinka paljon!

  • Lumo - Enpä ole tuolla käynytkään pariin vuoteen. Kesälomalla voisi ottaa kirjan mukaan ja vain situskella ja ihailla kukkaloistoa lukemisen lomassa.

  • Sharon - Such beautiful photographs! Oh my favourite has to be the 2nd one, with the water….beautiful! Happy weekend! Sharon

  • Tuula - Aivan fantastisia kuvia ja tunnelmia olet saanut vangittua :)
    En ole koskaan käynyt kasvitieteellisessä puutarhassa (enhän asunut Hgissä kuin 15 vuotta, heh), mutta se täytyy kyllä nähdä!

  • nalle - Mielettömän kauniit kuvat.

  • Sanna S-K - Aivan mielettömän ihania kuvia – Jälleen :)
    Täytyy poiketa tuolla.

    t.Sanna

  • Krista - Ihana on kyllä tämä paikka. Täytyypi poiketa viellä kesällä vaikka heinäkuussa kun kukkaloistoa pihallakin. Tai on siellä jo varmaan nytkin.

Paikan päällä pää tyhjeni. Annalan puutarha lumosi.

View full post »

  • Maiju Suhonen - Hei,
    En voi kuin ihailla noita sinun kuviasi kuten myös aikaisempiakin. Itse vasta opettelen kuvaamaan ja se vasta on mukavaa hommaa, tuntuu, että joka paikassa on oltava kamera mukana.

    terveisin Maiju

  • Marc - Todella mahtavia kuvia! Jospa joskus itsekin osaisin tuommoisia ottaa..

  • kaari3 - Krista, aaaahhhhh…kesä odottaa! Olet saanut tunnelman esiin upeasti.

Metsäläntien tuntumassa pienen reitin varrella Helsingin Keskuspuistossa on jo vuodesta 1947 HESYn pitämä eläinten hautausmaa, jossa on noin 3000 eläinhautaa. Teki vaikutuksen. Kaikki ne kirjoitukset – elät edelleen sydämissämme, olet niin rakas ja jopa elämäni suurin rakkaus! Jos tämä paikka ei ole vielä Nopsa Travels reiteillä, niin suosittelen sitä sinne ehdottomasti!

View full post »

  • Lumo - Nää on niin liikuttavia!

    Edesmenneen rakkaan ystäväni ihana koira nukutettiin eilen 16 vuoden kunnioitettavassa iässä. Hän pääsee emäntänsä viereen perheen rakkaaseen lomasaareen.

  • Nina Sola-Galiero - Meillä on 6 ja 8 vuotiaat tyttäret ja asutaan aika lähellä eläinten hautauysmaata, joten sen ohi tulee usein käveltyä ja pyöröiltyä. Tytöt usein kysyvät, että käydäänkö äiti siellä, missä rupeat aina itkemään :). Lapsuudenkodissa meillä oli aina koiria ja nyt meillä on aloitettu hamsterista. On ne eläinperheenjäsenet vaan niin ihania, että muidenkin muistokirjoitukset saavat vedet silmiin, kun tietää sen tunteen. T. Nina

  • JenniH - Niinpä. Nämä kuvat vetävät sanattomaksi. Eläimen ja ihmisen välisessä rakkaudessa ja luottamuksessa on jotain niin aitoa, ehdotonta. Se on kaunista ja kestävää. Lemmikistä luopumisen suru pysyy mukana ja tallettuu sieluun. Itse en pystyisi tuollaisella lemmikkihautausmaalla käymään, siitä itkusta ei tulisi loppua.

  • Krista - Lumo – Voi, varmasti paras paikka hänelle. Muistoissa he aina elää meidän elämässä.

    Nina – Kauniisti kirjoitit! me ollaan myös aloitettu pienistä kääpiöhamstereista, josta ollaan siirrytty marsuun :) Mikä on seuraava koko niin en vielä tiedä, taidetaan pysyä marsussa vielä muutaman vuoden =)

    Jenni – Voi Jenni! Ymmärrän niin.

  • sanna - Kamalaa,heti tulee vedet silmiin.Yhden koiran(11v),kolme kissaa(3v,16v ja 21v) ja marsun(6v) olemme jo haudanneet.Aina yhtä loputtoman lohdutonta.Nyt viimeinen koirammekin alkaa olla vanha:(Enpä tiedä miten siitä surusta selviän.On karvainen lapseni.