Category Archives: Flowers

autumn woodland

Ajattelin jakaa muutaman kuvan yhdestä ihanasta kuvauksesta minkä tein tässä hiljattain (suurin osa kuvista on vielä editointia vaille). Kuvauksen ideointi lähti kotikadullamme kasvavasta tammen lehdistä…ja ikean kynttiläkruunukin sai uuden ilmeen mummini virkkaamista pitseistä. Kuvat ovat kuvattu kun odotin suloisen perheen ja Milan saapumista Tampereelta..heistä siis kohtapuolin lisää…on niin paljon muitakin mahtavia prokkiksia jaettavana…Kaunista perjantaita!

View full post »

by Krista

show hide 4 comments

Pirkko - Ihania kuvia, kiitos niistä. Kuten olen aiemminkin sanonut, ne saavat unelmoimaan. Eilinen ja tämä päivä ovat itselleni merkityksellisiä; nämä kuvat antoivat ihanaa tunnelmaa tähän ihanaiseen aamuun. Tästä lähtee ihana päivä.

Mizyéna - Hei Krista, pitkästä aikaa. Onneksi Anana linkkasi blogissaan tänne niin muistin tulla ihastelemaan ja huokailemaan valokuviasi pitkästä aikaa ♥ Olen ollut pitkään poissa blogimaailmasta ja nyt syysintoa täynnä kurkkimassa mitä vanhoille tutuille kuuluu. Lämpimät terveiset täältä lämpimästä Afrikasta missä kaivataan suomen puista tippuneita lehtiä ja kuuraa (vinks. kuvausvinkki ulkosuomalaisen kaipuuseen) :))

Gah - Missä “kohta lisää” suloisesta perheestä osio? :)
Olen odotellut… nämä kuvat kun lumosivat!
Niin kuin kaikki sinun kuvasi. Sinulle on annettu lahja ja käytät sitä juuri oikeaan kanavaan! AH.

Krista - Mizyena – Mainiota kun löysit tiensä taas blogiini =) Koetan välillä laittaa syystunnelmia ja kenties kohta jo valkoisen lumen kimallustakin.

GAH – Ihan kohta! ;)

O pepperone mio

Otsikon olen lainannut uudesta Meidän Perhe 8/2011 lehden jutusta, jonka pääsin kuvittamaan. Olen valinnut myös tänne vielä sellaisia kuvia, mitkä eivät enää mahtuneet taittoon ja lehdessäkin on joitakin kuvia, mitä ei ole taas blogissani. Kuvissa siis ihana suomalais-italialainen perhe. Äiti Jaana, iskä Maurizio ja heidän tytöt Ida sekä pikkuinen Anna. Laiturilla kun Anna ja Maurizio...

View full post »

by Krista

show hide 1 comment

Minna - Todella kauniita kuvia!

She got 13 years

Esikoisemme jo 13v. Ihan äsken se oli kun pieni nyytti nostettiin syliini. Juhlittiin pihallamme eilen. Lahja Jopoa ajellutettiin edes takas kotikadullamme moneen kertaan. Kunnon lukko pitää vielä ostaa.p.s. pienessä korissa porkkanoitten kanssa olevat pikkuiset perunat ovat oikeastaan suklaavohvelinameja Hakaniemen kauppahallista ja syntymäpäiväkortin Louise lähetti The Little Humbugs Etsy kaupasta printtioston yhteydessä paketin mukana.

View full post »

by Krista

show hide 6 comments

Ulla - Paljon onnea äidille ja tyttärelle!

Krista - Ullaseni, Kiitos!!!

Niina - Ihana, onnea Memmulle ! :)

ps. nauttikaa …. ;) :o) lomasta !

Kristiina - Ihania kuvia, kuten aina! Hurmaava kattaus!
Onnea!!

Meilläkin täytetään 13 v. parin viikon päästä :)

Jenni - Moi,

Eksyin tällä kertaa googlen kautta sivuillesi ja voin vain ihastella kuviasi. Etenkin tykkään kuvista tyttärestäsi :) Millä linssillä olet kuvannut ne? Tykkään!

Krista - Hei Jenni, lasi taisi olla 50mm 1.4 . Mukava kun eksyit! =) ja kiitos ihanista sanoistasi!

Ne seitsemän kukkaa ja kurkistus kaivoon

Iloiset, ihanat, lämpöiset juhannusterveiset, kaikille!

View full post »

by Krista

show hide 2 comments

Sharon - So simple, soft and pretty. I’ve been enjoying the wild flowers as well this summer.

Ulla - Ihanaa Juhannusta, Krista!

RUUSUMANTELI

Reilu kaksi vuotta sitten Alisan ristiäisissä istutettu ruusumanteli on taas puhjennut kukkaan. Ilostuttamaan niin ohikulkijoita kuin myös meitä. Illalla kun ajaa auton talon pihaan niin sitä ihaillessa menee hetki, ennen kun kiiruhtaa kotiin. Näkyy se suoraan mun työhuoneen ikkunastakin. Hyvin se on pärjännyt ne kaksi kovin lumista ja kylmää talveakin. Sitä kun me vähän jännitettiin.

View full post »

by Krista

show hide 4 comments

Ulla - Oi mitkä värit taas siun kuvissa! Vieläköhän mulla mahtuis jollekin seinälle…

Henrietta - Voi hyvää päivää kuinka kaunis ja niin ihanat kerrannaliiset kukat. Mä haluan tälläisen kans:)

Hanna Niemenmaa - Uskomattoman upeeta! Löysin vasta äskettäin blogisi….ja nyt tiedän missä piipahtaa ainakin tällaisena sateisena maanantaina! Tapasi käyttää kameraa, kykysi nähdä värejä ja asioita saa minut joka kerta niiiiin aurinkoiselle ja hyvälle mielelle :) Kiitos siitä ❀ t.Hanna

Niina - Ruusumanteli ! Ihana, ihana !
Mä eilen pyörin Muhevaisessa ja etsin inspiraatiota, että mitä kukkapuita tahtoisin etupihalle. Haaveilen, aamukahvipöytään näkyvistä kukkapuista.
Siellä oli semmonen tosi kaunis herkkä, jokin koristetuomi. Jäi mieleen.
Meillä viime kesäkuussa istutettu kirsikka ei kuki :( Viheriöi kyllä.
Mutta omenapuut on kukassa ! ♥

Sun Leijonakuvat on ihan huikeita ja sitten toi shampanjasuihku naurattaa :D

Touhukasta viikonloppua!

Aurinkokin taas rakastaa tätä pohjoista pallonpuoliskoa! Lumi on melkein lähtenyt. Pääsiäiseen valmistaudutaan, vaikka pari viimeistä päivää ovat olleet itselleni aika vaikeita. En just nyt osaa ilota valosta, enkä väreistä. Voisin vaan maata sängyssä. Tiedän, että tämä vaihe on ohimenevä. Kaipaan vaan ystäviä ja roppakaupalla piristystä ja iloisia ihmisiä ympärilleni.

View full post »

by Krista

show hide 6 comments

Sanna - Ihania keväisiä kuvia! Sinun kuvissasi on aina niin kaunis tunnelma! <3
/Sanna

Henrietta - Mahtavat saappaat jalassa ei luulis olevan suru puserossa, toivottavasti valo voittaa ja piristyt:)

Ulla - Jaksetaan vielä vähän, kesä on ihan pian. Halauksia!

Krista - Halauksia teille! Kyllä tästä vielä noustaan. Tänään ajon kantaa korteni kekoon ja illalla jännitetään tuloksia!

Henrietta - Aika mielenkiintoiset vaalit täytyy sanoa…mitähän tästä eteenpäin!!!

Krista - No todellakin! Vähän järkyttynytkin olen…niin kuin moni muukin…

Se on sitten jo voiton puolella

Ensimmäisen kerran puistolumikellon huomasin pihallamme maanantaina. En heti raaskinut niitä katkaista maljakkoon. Muutama jäi vielä pihallemmekin.

View full post »

F a c e b o o k
M y   E T S Y   S H O P
T W I T T E R