Krista Keltanen Blog » photography

PERSONAL…HELEÄ VALO

“Alisa on paljon lähempänä Jumalaa kun me yhteensä. Taivaan Isä pitää häntä sylissä ja hukuttaa hänet hänen suureen rakkauteen. Siksi Alisa on niin onnellinen ja reipas aina, koska hän tietää ja tuntee häntä ympäröivät enkelit ja sen suuren rakkauden.” kirjoitti mulle whats up viestin siskoni kun olin hetkeä aikaisemmin viestitellyt näystäni jonka sain.

Kesken tiskausta ja ajattelematta Alisaa, jostain tuli niin vahva ja miellyttävän hyvä tunne, mikä pysäytti ja se kertoi, et Alisan ympärillä on heleä vaaleanpunainen kultakimalteinen aura. Olin hetken hämilläni, istuin tuolille. Olin kuullut joskus aurasta sen enempää asiaan perehtymättä. Lopetin tiskauksen, kuivasin kädet, otin sivupöydältä puhelimen ja lähdin etsimään vastauksia. Kyynel valui poskeltani, ahmittuani muutamia selityksiä, joista tunnistin kyllä vauvani. En tiie, et onko niissä netissä olevissa selityksissä uskomista, mutta uskon siihen näkyyn minkä sain. Se tuntui tulevan lähteestä, josta oivallus tai luovuus tulee. Jossa hiljaisuus hengittää ja rakkaus syleilee. Se tunne oli niin aito. Se ei ollut minun tunne tai ajatus. Se tuli jostain paljon syvemmältä, mutta silti niin läheltä. Se viesti tuli sieltä, josta Alisa lähetettiin.

(Alisan kuusi-vuotias syntymäpäivää vietettiin helmikuussa. Viime viikolla Lastenlinnan neuropsykologi totesi testien jälkeen hänet kehitykseltään kolme vuotiaan lapsen tasolle. Olemme suunnattoman kiitollisia kaikista tutkimuksista Lastenlinnan neurologeille ja L11 osaston väelle, kun Alisan tilaa koetatte aina vaan kovemmin selvittää. Ilman diagnoosia ollaan vielä 3,5 vuoden tutkimusten jälkeen. Se ei huolleta minua enää. Vaikka Alisa ei olekaan ikäistensä tasolla tai tule ikinä olemaankaan on hänessä valoa, empatiaa, puhtautta, aitoutta, hellyyttä, myötätuntoa, herkkyyttä ja ehdotonta rakkautta muita kohtaan. Henkistä tasoa ei mitata hänestä missään testeissä.)

_ _ _ _ _

“Alisa is much closer to God than we are. Our heavenly father holds her in his arms and drowns her in the immensity of his love. That’s why Alisa is always so happy and full of life. She knows and feels the presence of the merciful angels surrounding her and all of their love,” wrote my sister in a WhatsApp message after I had just sent her a message about the vision.

In the midst of doing the dishes, when I wasn’t even thinking of Alisa, I was struck with an incredibly powerful and pleasant sensation. It stopped me and told me that Alisa was encircled by a bright aura of lustrous pink. For a second, I was taken aback and had to sit down. I had heard of auras some time ago, but had never given the matter much thought. I stopped doing the dishes, dried my hands, and took my phone from the side table and started to look for some information on the Internet. A tear rolled down my cheek as I devoured a few of the explanations and recognized my baby. As for what I read, I don’t really know what to believe, but I believe in the vision I’d seen. It felt as though it came from a wellspring of insight and creativity. A place where silence breathes and love is all around. The sensation was so real. It wasn’t a thought or feeling that had come from me. Its origins were much deeper, yet still incredibly close. The message came from where Alisa had been sent.

(We celebrated Alisa’s sixth birthday in February. Last week the neuropsychologist from Children’s Castle Hospital told us after all the tests that she remains developmentally at the level of a three-year-old. We are immensely grateful to the Children’s Castle neuropsychologists for all the tests carried out and to the staff at the L11 ward for ever more persistently seeking to learn about Alisa’s condition. After three and a half years, we still have no diagnosis. It doesn’t worry me anymore. Even though Alisa is not at the same level as her peers, and is likely never to be, she has light, empathy, purity, gentleness, compassion, sensitivity, and unconditional love for others. No medical tests can measure the infinite beauty of her soul.)03-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-0203-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-0103-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-0303-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-04a03-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-0503-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-0603-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-0703-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-0803-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-0903-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-1003-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-1103-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-1203-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-1303-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-1403-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-1503-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-1603-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-1703-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-1803-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-1903-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-2003-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-2103-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-2203-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-2303-2015-spring-tulips-easter-photo-krista-keltanen-24

  • Taina K/Mansikkatilan mailla - Ihana postaus!<3 Olen sanaton.<3

  • Nina - Voi. Kyynel valui.
    Testeistä ja diagnooseista on apua. Mutta ne eivät voi koskaan, ei koskaan kertoa koko totuutta, tai antaa kokonaiskuvaa ihmisestä. Jokainen ihminen on omansa kaunis uniikki ihana luomus joka kehittyy omassa tahdissa ja omalla tavallaan.

  • Sanna - Ihana tarina ja kuvat! Opetan nykyään kehitysvammaisia lapsia ja mielestäni koko kehitysvamma-sana pitäisi muuttaa joksikin muuksi. Kysessä on erityisyys, joka ilmenee niin monella hienolla tavalla. Oppimiskykyä mitataan vain niiden asioiden osalta, joita meillä on totuttu pitämään tärkeinä. Jos mittaaminen käännettäisiin vahvuuksien suuntaan, tulokset muuttuisivat.

  • Kaisu - ❤️

  • Kukkanen - Oi, miten kaunis postaus. Kuvat ja kaikki. <3 Joku käsittämätön sai minut vuodattamaan valtamerellisen kyyneleitä tätä lukiessani, katsoessani. Olette ihanan, onnellisen oloinen perhe! Ja pieni Alisa, niin täydellinen juuri tuollaisenaan. <3

    Kaunista kevättä teille kaikille!

  • Hannele/Täyttä Elämää - Koskettava postaus ♥ Ehkä vielä enemmän siksi, että meidänkin vauva täytti helmikuussa 6 vuotta ♥

  • Riitta - Kauneus sentään, sniif Krista <3. Nämä erityislapset on täällä juuri sitä varten, että me oppisimme näkemään tätä maailmaa uusin silmin. He opettavat meille paljon syvää aitoutta, sellaista, johon olisimme liian jäykkiä. Alisa on onnekas, hän on saanut upean äidin, joka ymmärtää hänen ainutlaatuisuuden. <3

  • rosa - Kauniisti kirjoitettu. Ja aivan mikä valloittava neiti, tuo kuva jossa hän on sylissä(si?) ilmentää niin kauniisti lapsen ja vanhemman yhteyttä, sitä pyyteetöntä rakkautta suurimmillaan.

  • Krista - Taina, suuri kiitos <3

    Nina – Sanoit sen niin hyvin. Uniikki Ihana Luomus.

    Sanna – Olet niin oikeassa! Jos me "tavalliset" ihmiset osaisimme nähdä maailma heidän silmin, jos me pääsisimme heidän tasolle vaikka hetkeksikin niin me ymmärtäisimme, et he ovat oikeastaan paljon kehittyneimmät kun me nuorimmat sielut täällä maanpallolla. He ovat tuoltapuolen tulleet vanhoja sieluja, joilla ei ole tarpeen päteä missään muodossa enää, he vaan ovat täällä koskettamassa meitä ja tuomassa yllinkyllin rakkautta.

    Kaisu -<3

    Kukkanen – Olet Ihana! Kiitos sanoistasi <3

    Hannele – Kiitos! Onnea teidän pikkuiselle kanssa <3

  • * * Päivi * * - Niin kauniit kuvat ja tunnelma! Ja onnittelut ihanaiselle Neiti Uniikille : )

  • Reetta - Liikuttava, koskettava teksti ja kauniit kuvat! Teitä ympäröi rakkaus, kauneus ja herkkyys <3 Hyvää kevättä!

  • Krisse - Olen uusi blogisi lukija. Kuvasi ovat todella kauniita ja pidän tyylistäsi kirjoittaa.Koskettava postaus <3 Mikään ei ole tärkeämpää kuin oma lapsi ♥ ja nämä erityislapset tosiaankin opettavat meille tästä elämästä niin paljon juuri tuolla aitoudellaan ja valoisuudellaan ♥

  • nalle - Alisa on aurinko❤

  • S - Beauty of Life - Kylläpä kosketti <3 <3 God is love!

  • Terhi - Voi Krista <3

  • Heidi - Kiitos Krista, kun jaoit meidän kanssa sinun sisälläsi sykkivän kauneuden.
    Alina on selvästi äitinsä tytär.
    Teillä molemmilla on kyky nähdä ja tuntea hyvyys ja kauneus.

    Rakkauden lahjaksi sitä kutsuisin.

  • Nova - Ihana rakas Krista ja Alisa. Olette molemmat niin ainutlaatuisia. Sun herkkyys ja sisäinen kauneus heijastaa läpi ottamiesi kuvien ja se tekeekin niistä niin erityisiä. Tosi kaunis postaus. Kiitos siitä. ♥ Ja tuhat rutistusta ja pusua teille molemmille!

  • Esa P - “Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki. Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. Jos joku tarjoaisi kaikki talonsa tavarat rakkauden hinnaksi, häntä vain halveksuttaisiin.” Laulujen laulu 8:7
    Te olette saaneet osallistua siihen suureen rakkauteen, joka Jumalalla on häntä kohtaan.

  • Niina - Voi Krista. Pikkuinen Allu lähetettiin juuri teille tuomaan syvää rakkautta ja tyyneyttä. Hän on ihana, ihanin. Kaunis kirjoitus. Rutistus.

  • Sari - Aivan ihana kirjoitus Krista, kiitos siitä. Alisaa ympäröivän vaaleanpunaisen auran kokeminen / näkeminen kuulostaa sellaiselta hetkeltä elämässä, joka saisi myös tämän äidin kyyneliin. Teillä on ihana, herkkä lapsi ja ihana perhe, joka välittyy myös aina sinun ottamissasi perhekuvissa :-)

    Ja kuvista puheen ollen, niin kauniit kuvatkin täällä taas, ei voi kuin huokaista. Aurinkoista viikkoa sinulle!

  • Sharon - A beautiful and deeply personal post. Being a spiritual person myself and reading what you experienced, that I think what you were experiencing was the Holy Spirit, in other words God speaking to you, I hope you don’t mind me saying this…perhaps this is God’s way of telling you He has your child in His arms, and she is safe. Your photos are exquisite, I must say when I look into the eyes of your child, I see intelligence and wisdom…and the prayers of the faithful can lead to miracles.
    thank you for sharing this precious post with us. Sharon

  • Jenni - Hei!

    Todella ihanasti kirjoitettu Alisasta ja tosi suloinen neiti. Teksti herkisti minut todella ja oli pakko kommentoida tänne. Itse psykologina olen tutkinut paljon lapsia testeillä. Ne eivät todellakaan mittaa empatiaa ja sosiaalista älykkyyttä. Ja noita arvostamiani ominaisuuksia on ollut monella sellaisella lapsella, jotka eivät ole niin hyvin kognitiivisesti testeissä pärjänneet. Heistä monet ovat tehneet minuun syvän vaikutuksen aitoudellaan, valoisuudellaan ja ihanuudellaan! Aina tutkimuspalautteessa painotan juuri noita vahvuuksia ja myös yhteenvetoihin niitä kirjoitan paljon. Meillä monella olisi todella opittavaa näistä lapsista.
    Perheestänne välittyy ilo ja lämpö. Todella kauniita kuvia ja tunnelmia. Kiitos, kun jaoit tämän kauniin kirjoituksen näin ihanasti ja avoimesti.
    Kaikkea hyvää koko perheelle ja ihanaa kevättä!

  • Krista - Päivi – Kiitos kaunis <3

    Reetta – Kiitos ihanista sanoistasi! Tielle myös mitä suloisempaa suveä ja alkavaa kevättä <3

    Krisse – Iso kiitos! Kirjoitit niin ihanasti ja mukava kun eksyit tänne =)

    Nalle – Halaus!

    S-Beauty of Life – God is Love! <3

    Terhi – <3 Kiitos!

    Heidi – Olet ihana! Kiitos <3

    Nova – <3

    Esa – Hän on tuonut valon meille. Kiitos Esa!

    Niina – Rutistus kanssa <3

    Sari – Olen niin kiitollinen sanoistasi ja ajatuksistasi. Olet ihana Sari!

    Sharon – your words made me think the beauty of life and little and big miracles we can experience every day. Mostly we are too blind to see His love what He give us. I appreciate your kind and beautiful words.

    Jenni – Et usko miten kiitollinen olen sanoistasi. On niin mukava lukea ammattilaisen näkemys asiasta ja ymmärtää, et näet sen asian samalla tavalla. Kaikki eivät siihen kykene vaan näkevät ne totutut virheet niissä lapsissa, eikä sitä herkkyyttä ja rakkautta mitä ne lapset kantaa ja välittävät pyyteettömästi muille. Kiitos Jenni <3

  • Liisa - Niin kauniit kuvat ja upea kirjoitus. Luin tätä kesken lounastaukoni ja liikutuin valtavasti. Eritysilapsilla on todellakin oma ja niin tärkeä paikkansa tässä maailmassa. <3

  • Villis - Olen niin sanaton ja herkistynyt tämän postauksen jälkeen, mutta olen onnellinen, että Alisalla on rakastava perhe! Kaikkea hyvää koko ihanalle poppoolle!

  • Heidi - Rakkaus – siinä on kaikki. Kiitos ihanasta postauksesta ja kauniista kuvista. Suloista kevättä koko perheelle ♥

  • Rebecca - Voi nyt vasta kävin tämän lukemassa rauhassa,
    silmäkulmat kosteina ja pala kurkussa.
    Ihana Alisa, ihanat te!
    Ja mikä ihmeellinen, kannatteleva kokemus.
    Onnea 6-vuotiaalle aarteelle.
    x

  • Johanna JT - Kirjoituksesi pysäytti. Meillä on Taivaassa enkelityttö Martta, josta kerran olen saanut hyvin samanlaisen kokemuksen. Aivan muissa puuhissa, lainkaan Marttaa ajattelematta, koin yhtäkkiä voimakkaan persikanvärisen, kullanhohtoisen valon ja Martan läsnäolon. Kokemus oli hyvin yllättävä – ja pysäyttävä. Kirjoituksestasi kuulee, mikä aarre Alisa on teille, ja miten kiitollisia saatte hänestä olla. Ja kuvat – ne ovat aivan sanomattoman kauniita! Kaikkiea hyvää ihanalle perheellesi!

  • Riikka - <3 taidatte olla koko porukka samaisen kullan hohtoisen auran alla. Tuomassa välillä niin rujoonkin maailmaan lämpimiä, ihanan empaattisia tunteita. Tätä tunnerepertuaaria ei ole koskaan liikaa. Kaikkea hyvää teille, ja kiitos taas kuvista, joissa sielu lepää!

  • Pia - Hei,

    En tunne teitä, mutta pakko sanoa että kyllä tyttärestäsi varmasti tulee ihan normaali aikuinen. Kaikki lapset eivät kehity samalla tahdilla ja tyylillä. Omakin lapseni on ns. “erityislapsi”, mutta on tähän mennessä kumonnut kaikki lastennneurologien epäilyt. Nykyään otetaan ehkä liian herkästi “hampaisiin”, toisaalta se on hyvä, mutta voi aiheuttaa turhaa huoltakin kun loppujen lopuksi lapsi on kirinyt ikätoverinsa kiinni kehityksessä. Ihmisiä ei voi laittaa muottiin vaikka yhteikunta sitä yrittääkin!

Your email is never published or shared.