Krista Keltanen Blog » photography

Monthly Archives: December 2014

Kuukausi ennen matkaa tuli selailtu nettiä, jossa videoita Barbaokselta tai vinkkejä minne mennä ja mitä tehdä. Viikko ollaan suoritettu turistien päiväohjelmaa. Aikaero on herättänyt meidät jo kello viiden kuuden välillä aamulla. Ollaan matkusteltu ja katseltu nähtävyyksiä saaren etelästä pohjoiseen ja lännestä itään.

Viikko trooppisen kuumuuden jälkeen, keinun majoituskohteemme kuistin riippukeinussa ja tuntuu ensimmäisen kerran lomalta.

Jos sulkee silmänsä… tuntee kun riippukeinuu keinuttaa fyysistä kehoa ees-taas, merivesi iskee rantakallioihin ja Atlantilta tulevan tuulen aistii kun viileän silkin ihollaan. Jos osaisi olla vaan. Jos osaisi tuijottaa vaan valtameren horisonttiin ja tuoda sen tunteen mukaan kotiin, joululahjaksi kaikille heille, jota sitä juuri nyt kaipaa.

Muistan kun pikkutyttönä toivoin, et syntymäpäiväni olisi kesällä. Yhtenä päivänä kävelimme mummini kanssa kaupungimme pieneen konditoriaan, josta hän osti 17. heinäkuuta ison kakun ja kertoi yllättäen, et tänään juhlitaan 4,5- vuotias syntymäpäivääni. En osannut ajatella, et joskus tule aika kun joulukin voi olla suloinen suvi.

_ _ _ _ _
A month before the trip I surfed the net, checking out videos about Barbados and tips about where to go and what to do. We’ve spent a week doing the daily tourist program. The time difference has had us getting up between five and six every morning. We’ve traveled around and seen the sights of the island – south to north, and west to east.

After a week of tropical heat, I took some time to laze about in the hammock on the veranda of the beach house. And now I know what it means to get away from it all.

If you close your eyes… you can focus on physically just being, swaying back and forth, hearing the sounds of the waves crashing into the rocky shore, and enjoying the cool, silky caress of the Atlantic wind on your skin. If only one knew just how to simply be. If only one could stare long enough into the blue horizon to capture that feeling and bring it back home, a Christmas gift for those who need it most.

When I was a little girl I always wished I’d had my birthday in the summertime. I remember one time walking with my grandma to a small bakery, where she bought a big cake. It was July 17th, and she told me that we were going to have a celebration because I had just turned four and a half. I never then imagined the possibility of Christmas on a dazzling summer’s day.barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-01barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-02barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-03barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-04barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-05barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-06barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-07barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-08barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-09barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-10barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-11barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-12barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-13barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-14barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-15barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-16barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-17barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-18barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-19barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-20barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-21barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-22barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-23barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-24barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-27barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-28barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-29barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-30barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-25barbados-beach-christmas-photo-krista-keltanen-26

Pin It