Krista Keltanen Blog » photography

FOOD…INSPIROITUNEENA TWILIGHT SAAGASTA

Bella ja Edward ovat lumonnut minut ihan täysin. Katsottuna nuorison kanssa kolme iltaa putkeen Twilight saagaa, mikä on antanut inspiraatiota jopa ruuanlaittoon ja vienyt mennessään tummempaan sävymaailmaan. Saanut kaivamaan kuva-arkistoja, kun luin, että joitakin elokuvan osia oli kuvattu Oregonin osavaltioissa, jossa vierailtiin parhaan lapuudenystäväni luona yhdeksän vuotta sitten (Oregonin kuvat ovatkin kuvattu ensimmäisellä digikamerallani).

Punajuuri-granaattiomena salaatti

1/2 purjoa
1 punasipuli
2 valkosipulin kynttä
3-4 kpl punajuurta
punamangoldia
2 dl kvinoa
1 granaattiomenan siemeniä
salviaa
timjamia
rosmariinia
mintun lehtiä

Kastike:
1/2 puolikkaan appelsiinin mehu
2 rkl tummaa balsamicoa
suolaa

Tilkka neitsytoliiviöljyä pannulle ja pilko joukkoon purjo, punasipuli ja valkosipuli. Lisää salvia, timjami, rosmariinia ja mintun lehdet. Viipaloi punajuuret ja laita leivinpaperille sekä ripaus öljyä päälle ja laita punajuuret noin 10-15 minuutiksi uuniin. Keitä 4 dl vettä ja lisää 2 dl kvinoa. Lopuksi sekoita ainekset keskenän ja lisää punamangoldin lehdet ja kaada kastike ja koristele granaattiomenan siemenillä. Tarjoa heti.10-inspiration-twilight-cyclamen-photo-krista-keltanen-0110-inspiration-twilight-cyclamen-photo-krista-keltanen-0210-inspiration-twilight-cyclamen-photo-krista-keltanen-0310-inspiration-twilight-cyclamen-photo-krista-keltanen-0610-granaattiomena-punajuuri-syklaami-photo-krista-keltanen-0510-inspiration-twilight-cyclamen-photo-krista-keltanen-05

  • May Kay - Vau, mikä tunnelma kuvissa on!

  • Tuikku - Lumoavaa! Onko tuo punapuumetsästä, jossa kaksi suloista pienokaista? Taiteellinen näkemyksesi mykisti.

  • swisssirja - WOW! AGAIN!!!!
    The last photo is a framer,for sure! If you ever decide to sell it, let me know ;-)

  • Krista - Hei Tuikku, oikeassa olet. Ollaan siinä just tultu Oregonista Californian rajan yli. Redwood puineen on kyl tehnyt valtavan vaikutuksen ja jospa pääsisi sinne vielä uudestaan :)

  • kaari3 - Syklaamiballeriinat on mahtava taulu! Ruokakuviisi on tullut ranskalaista hienostuneisuutta. Tykkään.

  • Krista - Kaari 3- Hauskasti oivallettu…syklaamiballeriinat, en olisi keksinyt sitä ollenkaan. Mutta nappi veto! Ne näyttääkin ihan balleriinoilta! =)

Your email is never published or shared.