Krista Keltanen Blog » photography

INTERIOR…NO-BUDGET HOME DECORATION

Kuvissa oleva huoneisto on sisustettu nolla budjetilla!!!

Idean ja sisustuksen takana on visualisti Ninni Laaksonen. Ninni sai puhelinsoiton hyvältä ystävältä, joka oli muuttamassa perheen kanssa takaisin Suomeen vietettyään noin 10 vuotta maailmalla. He muuttivat Suomeen matkakasseissa vaan pientavaraa ja vaatteet. Joten kalusteet, astiat, kodinkoneet oli hankittava Suomesta. Siitä tuli ihan vahingossa Ninnin Suuri Sisustushaaste. Hän laittoi tuttavapiirille facebookin kautta viestiä mitä oli tekemässä ja pyysi lahjoitettavaksi huonekaluja ja kaikkea muuta mitä ylimääräistä ihmisten kotoota löytyi. Ensimmäinen kaluste mitä tarjottiin oli olohuoneen pöytä. Sitä lähti hahmottumaan kodin tyyli. Tavaroita alkoi tulla sellaisella vauhdilla, että hän joutui sanomaan useimmille jopa ei. Viime hetkellä Tempur kuuli haasteesta ja lähti mukaan kahdella tyynyllä, sekä myös päiväpeiton,verhot toimitti Style Trade Oy. Kun ihmiset alkoivat toimittaa tavaraa, ei ollut asunnosta vielä tietoakaan. Ninnin oma koti toimi muutaman kuukauden myös varastona, jossa hän säilytti esineitä niin kauan kunnes viime torstaina asunto löytyi ja lauantaina oli asunnon seinät maalattu ja kaulusteet kannettu sisään.

_ _ _ _ _
It’s all Ninni’s Laaksonen’s doing – idea, décor, and execution. Ninni got a phone call from a good friend who was moving back to Finland with her family after 10 years abroad. They returned with only the contents of their suitcases: clothes and other light items. In other words, they had to get their furniture, dishes and home appliances – basically everything – in Finland. And so this turned into Ninni’s Great Decorating Challenge. She informed friends about this task via Facebook and invited them to make contributions of furniture and any other miscellaneous household things. The first piece of furniture to be offered was a coffee table. This item formed the cornerstone of the future home’s style. The donations came at such a speed that Ninni often had to say no thanks. News of the challenge reached Tempur, who promptly offered two pillows and a bedspread; Style Trade Oy contributed with a set of curtains. When the goods started rolling in there was not even an apartment to speak of. Until last Thursday, the day the apartment was found, things waited in storage at Ninni’s place. On Saturday the walls were painted and the furniture brought inside.03-budjetti-0euroaninnin-sisustushaaste-koti-kerrostalo-sisustus-interior-photo-krista-keltanen-0103-budjetti-0euroaninnin-sisustushaaste-koti-kerrostalo-sisustus-interior-photo-krista-keltanen-0203-budjetti-0euroaninnin-sisustushaaste-koti-kerrostalo-sisustus-interior-photo-krista-keltanen-0303-budjetti-0euroaninnin-sisustushaaste-koti-kerrostalo-sisustus-interior-photo-krista-keltanen-0403-budjetti-0euroaninnin-sisustushaaste-koti-kerrostalo-sisustus-interior-photo-krista-keltanen-0503-budjetti-0euroaninnin-sisustushaaste-koti-kerrostalo-sisustus-interior-photo-krista-keltanen-0603-budjetti-0euroaninnin-sisustushaaste-koti-kerrostalo-sisustus-interior-photo-krista-keltanen-0703-budjetti-0euroaninnin-sisustushaaste-koti-kerrostalo-sisustus-interior-photo-krista-keltanen-0803-budjetti-0euroaninnin-sisustushaaste-koti-kerrostalo-sisustus-interior-photo-krista-keltanen-0903-budjetti-0euroaninnin-sisustushaaste-koti-kerrostalo-sisustus-interior-photo-krista-keltanen-1003-budjetti-0euroaninnin-sisustushaaste-koti-kerrostalo-sisustus-interior-photo-krista-keltanen-11

  • Sari - Ei voi sanoa muuta kuin wow! Kuinka moni ihminen tekee tänä päivänä ystävälleen noin ison palveluksen. Ei voi kuin ihailla tätä Ninniä – ihanaa, että tuollaisia ihmisiä on vielä olemassa ;-)

  • Katjuska - Aivan mielettömän hieno toteutus tuolla nolla budjetilla! Kyllä kelpaa Ninin ystävien palata Suomeen.

  • Niina - Onpa ihana ja inspiroiva tarina! Hämmästyttävää, miten ihmiset osallistuvat mielellään toisten auttamiseen, jos heille antaa siihen mahdollisuuden.

  • kaari3 - Nyt voin vain kompata kaikkia ylläolevia kommentoijia. Kodikas ja ajanmukainen sisustus, ei mitään mökkikamaa. Odotan itse juuri hyvin samanlaista vuodetta vierashuoneeseeni. Ninnille kunnia!

  • Jonna - Mulla ollut ilo seurata tätä Ninnin rojektia tosi läheltä.Matkan varrella olen monesti miettinyt et hitsi mikä mimmi. Tollasia ystäviä ei monella ole. Ne lukemattomat tunnit mitä tähän projektiin mimmi laittanu, sadat ajokilometrit, tavaran säilytys omassa kodissa ja koko aika vilpitön ajatus taustalla…ja paljon paljon muuta näkymätöntä. Ihmisten huikee osallistuminen tähän on saanut hymyn kasvoille muillekin kun Ninnille. Tää niin huikeeta tänä päivänä ja kun projektin loppuessa sain olla mukana kuvaushetkessä…menin hiljakseks…Ninni ansaitsi sen että juuri Krista tuli ja antoi mahdollisuuden kaikille nähdä tän hienon lopputuloksen. Wau mitä kuvia ja Ninni, sä olet HUIPPU !

  • Krista - Sari – Todellakin! Ninni is a big heart!

    Katjuska – Olen täysin samaa mieltä K!

    Niina – <3

    Kaari3 – Ninni on kyllä onnistunut saamaan kaiken näyttämään kun ne olis aina ollut siinä. Vaatii kyllä visuaalista silmää, että saa tilan näyttämään tältä käyttämättä pennin pennosta.

    Jonna rakas – Olen täysin samaa mieltä Jonna! Ja oli niin ihana nähdä sinua pitkästä aikaa! Ah! Ja suuret ja valtavat kiitokset, että sain antaa oman osani tässä projektissa! Lämpimin halauksin, K

  • Aino-Elina Salminen - Vautsi, miten hienoa ja aivan loistava idea.

  • Sharon - Oh this is so lovely and so special. I am the family are delighted with the results. How wonderful to think that there are people who are so willing to help others when it is needed. Sharon

  • Elina / Narulelu maailmalla - Wau! Tosi mieletön lopputulos kierrätysmateriaaleilla. Lämpimän näköinen koti, johon on varmasti mukava palata ulkomailta.

Your email is never published or shared.