Krista Keltanen Blog » photography

Monthly Archives: February 2014

Separated from the scene by a pane of glass, a crowd of people stared fixedly into their viewfinders. Each in his own way.

Bucket in hand, the man poured water down a pipe into the earth’s depths. Steam shot back up out of the pipe. The sound took everybody by surprise.

I observed the startled and hilarious expressions on people’s faces as we waited for our meal at the restaurant in the Timanfaya National Park. The camera stayed in my bag. The scene before me was so entertaining that I know I could have gotten some great shots. Yet this was just one of those moments – the camera and shooting were just not on my mind. The same thing happened when we were eating. When Remu ordered fish soup I would have loved to capture the look on his face after the waiter placed the dish in front of him. A bowl full of clams. Still makes me smile.

Not all moments can be captured by the camera. And what does one do with hundreds of holiday pictures? (Who am I to ask? I can barely organize my own overflowing collection. Well, I’m working on it :)

On holiday the camera has to be out on the very first day. That’s when the eye takes note of the strange or exotic; as time passes, even the extraordinary things and places start to look ordinary and commonplace.

Another thing: Nowadays, if something catches my eye – like the exquisite flower in front of our hotel – and want to photograph it, I do so right away. That’s because if I don’t take it immediately, I probably never will. This would have happened with the almond flower on my last trip. I told Janne that I would take it on the way back, but Janne stopped the car immediately and said, “How about now?” (He seems to have learned the same thing in my company:)

I photograph the local flora and fauna, nature, rocks, sand, architecture, countryside, people. As a rule, the camera stays in the hotel room when we shop or visit tourist areas.

First thing in the morning I look up and scan the sky for the perfect image of the heavens. There are two reasons for this: I get the holiday weather on record and stock up on images of the sky for photo editing.

I love islands and stretches of seashore. These are usually windy places. Whenever possible, I try and make use of that natural force.

If we’re travelling in a vehicle, the camera is always on my lap (unless I’m the driver, then it’s just riding shotgun… ha ha ;) You can’t always stop, but you can capture the scenery and the birds by rolling down the window or simply through the glass.

On holiday I try to photograph my kids when they’re not aware of me. That way I capture them when they are most themselves. Nowadays they clown around so much in front of the camera that it’s a real chore to find what I want.

Sometimes the most quotidian moments during the holiday turn out to be the most precious: when my daughter is curled up beside her father yawning; when my son is tying up his shoelaces.

Each holiday generates a slew of pictures. I may turn up in one, if I’m lucky. I decided to fix this and so I got myself into quite a few shots this last holiday. Don’t forget to put yourself into the picture too. Better yet, ask a passerby to take a picture of you with your family!!!

If you change lenses during the trip, make sure that you take the camera to be cleaned when you get back home. I must confess to changing lenses in places where I probably shouldn’t have…

And remember to take the time to enjoy those real and authentic moments on your holiday – without looking through the viewfinder. Just allow yourself to be fully present.

x x x x x x x

Ikkunalasin takana suuri joukko ihmisiä katseli maailmaa ruudun läpi. Jokainen omalla tavalla.


Miehellä oli ämpäri kädessä ja hän kaatoi veden putkea pitkin maamme uumeniin, josta odottamattoman kovaäänisesti vesihöyry äkillisesti tuli putkesta ulos.


Seurasin ihmisten yllättyneitä/pelästyneitä/ hauskoja ilmeitä Timanfayan luonnonsuojelualueen ravintolassa ruokaa odotellessa. Kamera vahvasti kassissa. Olisin voinut saada hauskojakin kuvia, koska itseäni tilanne huvitti paljon. Mut tämä oli niitä hetkiä, kun tiedostamatta en edes ajatellut kameraa enkä kuvaamista ja niin kävi myös ruokaillessa, kun Remu tilasi yhtenä päivänä ravintolasta kalakeiton ja mun olisi NIIN pitänyt saada se ilme tallennettu kun se kalakeitto tuotiin hänen eteen. Lautanen täynnä simpukoita. Ahh, hymyillyttää vieläkin.



Kaikkia hetkiä ei vaan voi tallentaa ja mitä sitä oikeesti tekee sadoilla lomakuvilla? (hyvä täs on tollee kysyä kun itse ei hallitse tätä kuvien määrää vielä ollenkaan, but I work on it :)



Lomalla kamera kulkee mukana jo heti ekana päivänä. Olen huomannut sen, et silloin silmä kiinnittää huomiota paremmin kaikkeen erikoisiin/eksoottisiin asioihin, kun jonkun ajan kuluttua ne erikoisetkin asiat/paikat alkaa näyttää tavallisilta ja jokapäiväisiltä.



Myös jos näen hotellin edustalla kauniin kukan ja haluan ottaa siitä kuvan, niin yritän ottaa sen nykyään heti. Koska on hyvin todennäköistä, et se kuva jää muuten multa ottamatta. Näin olisi käynyt viime reissussa mantelikukan kuvan kanssa, kun sanoin Jannelle, et otan sen kuvan sitten paluumatkalla, mut Janne pysähti auton heti ja sanoi, et eiku nyt (on tainnut huomata seurassani viisastuneena saman asian :)



Kuvaan paikallista kasvistoa, luontoa, kiviä, hiekkaa, eläimiä, arkkitehtuuria, maaseutua, ihmisiä. Useimmiten turistialueilla ja shoppaillessa jätän kameran hotellihuoneeseen.

Aamuisin ensimmäiseksi katson taivasta ja metsästän täydellistä taivaskuvaa. Kahdesta syystä. Näkee minkäläinen sää on lomamatkoillamme ollut ja töissä kuvavarastossa pitää olla kaikenlaisia taivasvaihtoehtoja kuvankäsittelyä varten.

Rakastan saaria ja merenrantaa, ja siellä usein myös tuulee. Koetan hyödyntää tuota luonnonvoimaa aina mahdollisuuksien mukaan.



Jos liikutaan jollain kulkuneuvolla niin kamera on melkein aina sylissä (tietty ei silloin kun ajan, silloin se on pelkääjänpaikalla…vitsi,vitsi :) Aina ei pysty pysähtymään, mutta ikkunalasin takaa tai auton ikkunaa avaamalla voi saada maiseman lintuineen talteen.



Koetan matkalla kuvata lapsiani siten, että he eivät huomaa, jolloin saan kuvaan heidät aidoimmillaan. Nykyään he pelleilee niin paljon linssin edessä, et se käy jo työstä onnistua siinä mitä haen.



Myös arkiset hetket lomalla ovat kultaakin kalliimpia, se kun tytär haukottelee iskän kainalossa tai poika solmii kengännauhoja

.

Meil on lomakuvia, jossa itse olen onnistunut olemaan korkeintaan yhdessä kuvassa. Nyt olen päättänyt korjata sen virheen ja ängesin jopa useimpiin kuviin viime reissulla. Muista siis tulla itsekin kuviin mukaan ja vielä tärkeämpi, pyytäkää joku ottamaan perheestänne kuva!!!



Jos vaihdat objektiivejä matkan aikana niin vie kamera aina puhdistettavaksi matkan jälkeen. Itsellä ainakin tulee vaihdettu objektiivejä sellaisissakin paikoissa, jossa sitä ei olisi suotavaa vaihtaa.



Ja muistaisinpa nauttia lomalla niistä oikeista hetkistä – ilman ruutua. Siten, että antaa luvan itselle olla aidosti läsnä.

xoxo Krista
01-sky-clouds-airplane-photo-krista-keltanen-01

Pin It

Katin kotona on aina lämmin tunnelma. Puhdas ja selkeä sisustus kutsuu levollisuuttaa luokseen. Paikka, jossa työpäivän jälkeen on hyvä olla. Ihastuin tälläkertaa keittiön puutuoleihin ja pöytään. Kodista on juttu Koti&Keittiö lehdessä.
– – – – – –
Kati’s home is always filled with warmth. The clean and clear lines of the décor create an infinite sense of restfulness. A real haven after a busy day at work. This time I fell in love with the wooden chairs and table in the kitchen. There’s an article about this home in Koti&Keittiö magazine.
02-tiirinkoski-kati-koti-interior-home-kotijakeittio-photo-krista-keltanen-0302-tiirinkoski-kati-koti-interior-home-kotijakeittio-photo-krista-keltanen-0202-tiirinkoski-kati-koti-interior-home-kotijakeittio-photo-krista-keltanen-0402-tiirinkoski-kati-koti-interior-home-kotijakeittio-photo-krista-keltanen-0502-tiirinkoski-kati-koti-interior-home-kotijakeittio-photo-krista-keltanen-0602-tiirinkoski-kati-koti-interior-home-kotijakeittio-photo-krista-keltanen-0702-tiirinkoski-kati-koti-interior-home-kotijakeittio-photo-krista-keltanen-08

Pin It

Sisustussuunnittelija Sari ja taikuri/lääkäri Martti Vannas rakensivat talon Fiskariin. Taloprjojekti ei ollut ihan helpoimmasta päästä, mutta harvoilla on. Uskomattomalta tuntui se, että talon rakenteet on valmistettu pienessä kaupungissa suomenlahden toisella puolella lapsuuteni kotikaupungissa. Paikka on niin pieni, että monikaan ei taida koko paikkaa maailmassa olevan. Toinen mielenkiintoinen yllätys löytyi Sarin ja Martin olohuoneen seinältä. Siellä oli sen samasen pienen kaupungin tytön ottama kuva olohuoneen seinällä (toi tuntui jo uskomattomalta). Ja kaiken kukkuraksi oli ilo kuvata tämä kertakaikkisen valoisa ja hieno koti ihan sattumalta.
_ _ _ _ _
Interior designer Sari and magician/medical doctor Martti Vannas built a house in Fiskars. The building project wasn’t exactly easy, but that’s to be expected. What’s really incredible is that the structures of the house were made in a small town on the other side of the Gulf of Finland, the place where I spent my childhood. The town is so small that hardly anyone even knows it exists. Another surprise for me was hanging on the living room wall: a photo taken by the girl from that small town in Estonia (really unbelievable!). And to top it off, what fun it was to photograph this utterly exquisite and light-filled home – and just by chance.
02-home-interior-fiskari-sari-ja-martti-vannas-photo-krista-keltanen-0102-home-interior-fiskari-sari-ja-martti-vannas-photo-krista-keltanen-0202-home-interior-fiskari-sari-ja-martti-vannas-photo-krista-keltanen-0302-home-interior-fiskari-sari-ja-martti-vannas-photo-krista-keltanen-0402-home-interior-fiskari-sari-ja-martti-vannas-photo-krista-keltanen-0502-home-interior-fiskari-sari-ja-martti-vannas-photo-krista-keltanen-0602-home-interior-fiskari-sari-ja-martti-vannas-photo-krista-keltanen-0702-home-interior-fiskari-sari-ja-martti-vannas-photo-krista-keltanen-0802-home-interior-fiskari-sari-ja-martti-vannas-photo-krista-keltanen-0902-home-interior-fiskari-sari-ja-martti-vannas-photo-krista-keltanen-10Talon arkkitehti Dominicus Björkstam.

Pin It

Kun kaksikymmentä vuotta sitten muutin äidin, iskän ja pikkusiskoni kanssa Suomeen en tuntenut täältä ketään. Olin juuri valmistunut päivä aikaisemmin lukiosta. Aurinko paistoi ja lokit kirkui. Helsinki tuntui heti kodilta (vaikka minun piti pitää vaan välivuosi ja palata takaisin kotimaahan opiskelemaan). Sinä päivänä en vielä ikävöinyt ystäviäni. Olimmehan juuri edellisenä iltana juhlineet lukion päättymistä, mutta en osannut ajatella miten yksinäinen tulen olemaan lähikuukausina.

Mitä sitä sitten tekee kun on vieraassa maassa, on 18v, ei puhu kieltä, eikä ole ystäviä?

Löysin heti kirjastot. Ahmin suomenkielistä kirjallisuutta vaikka taisin ymmärtää vaan joka toisen sanan, jos sitäkään. Hengailin kaupungissa, kävelin usein pitkin Mustikkamaan rantaa ja jossain vaiheessa (kyllästyttyään omaan seuraan) uskaltauduin yhtenä lauantai iltana menemään ulos. Hakeuduin ikäisteni joukkoon ja päätin löytää ensimmäisen suomalaisen ystävän.



Seurasin ihmisiä yökerhossa. Kuuntelin musiikkia ja katsoin kun muut tanssii. Huomasin yhden tytön nojailevan seinään ja hän joi pillistä juomaa. Päätin hetken tarkkailla. Oliko hänellä seuraa? Jos ei ole niin uskallanko mennä juttelemaan? Miten hän reagoisi? Saisiko hän edes mitään selvää, mitä ajoin sanoa? Olin harjoitellut jo mitä sanoisin: “Hei, minun nimi on Krista. Olen täällä yksin. Oletko sinä myös?”. Olisiko se liian tyhmää tai tunkeileva? Miten hän suhtautuisi ulkomaalaistaustaani?



Päässäni pyörii enemmän kysymyksiä kun vastauksia. Kaiken tämän pähkäilyn jälkeen huomasin, että hän oli vieläkin yksin. Tunsin miten kehoni kuljetti minua kohti häntä ja huulet lausuivat harjoittelemani repliikin. Nyt sitten odotin enää hänen reaktiota, itsellä varmaankin yllättynyt ilme kasvoillaan. Hän hymyili minulle ja sanoi: “Moi, minun nimi on Katja. Olen Joensuusta ja muutin ihan äsken Helsinkiin. Olen vielä yksin, mutta ystävättäreni tulee just näillä minuuteilla tänne. Mennään katsomaan näkyykö häntä jo.”



Näin alkoi meidän ystävyys, joka on nyt kantanut kahdenkymmenen vuoden päähän. Hyvää ystävänpäivää Katja rakas ja myös kaikki te muut yhtä ihanat, kenen seurassa olen täällä jo niin kauan viihtynyt!

Ette uskokaan miten suuri vaikutus teillä, rakkailla ystävilläni, on ollut minun elämään!!!

_ _ _ _ _
Twenty years ago, when I moved to Finland with my mother, father and little sister, I didn’t know a soul here. I had just graduated from high school the day before. The sun was shining and the seagulls were screeching. Helsinki felt like home right away (even though I was only planning to take a year off and then return to my homeland to study). On that day I didn’t miss my friends. We had just celebrated the end of high school the other night. I certainly had no idea of the loneliness I would feel in the months to come. 


So what do you do when you’re eighteen and in a foreign land where you don’t speak the language or have any friends?

I first discovered the libraries. I devoured books in Finnish, even though I probably only understood every other word, if even that. I wandered around the city, often walking along the shore of Mustikkamaa island. At some point, after getting tired of my own company, I got up the courage to go out on a Saturday night. I went looking for people my own age; I had decided that it was time to find my first Finnish friend.

I looked at the people around me. I listened to the music and watched as the others danced. I noticed a girl leaning on the wall and drinking from a straw. I decided to stand back and observe for a moment. Did she have company? If not, did I have the nerve to go and talk to her? How would she react? Would she even understand what I planned to say? I had already practiced what I would say: “Hi, my name is Krista. I’m here alone. Are you?” Would it seem too silly or intrusive? What would she think of my foreign background?

My head was spinning with more questions than answers. After my agonized moment of wavering, I saw that she was still alone. I felt my body carry me towards her and my lips pronounced the sentence I’d been rehearsing. Now, also with a look of surprise on my own face, I waited for her reaction. She smiled and said, “Hi, my name is Katja. I’m from Joensuu and I just moved to Helsinki. I’m alone now, but a friend should be here any moment. Why don’t we go and see if she’s already here?”

And so began our friendship, one that has endured for twenty years. Happy Valentine’s Day, dear Katja and all the other lovely people whose company I have enjoyed here for so long!

My dear friends, you just can’t imagine how much you have enriched my life!!!02-valentines-day-ystavanpaiva-mustikka-marimekko-photo-krista-keltanen-01

Pin It

Eilen se oli verhoutunut sumuun. Kirkkaalla säällä tai auringonlaskun aikaan kannattaa ehdottomasti poiketa Helsingin Olympiastadionin tornissa. Näköalat Helsingin kattojen yllä ovat mieleenpainuvat ja sinne pääsee melkein joka päivä.
_ _ _ _ _
Yesterday it was draped in fog. But if you have the chance – on a clear day or at sunset – go and visit the Tower at the Helsinki Olympic Stadium. The views of the city’s rooftops are simply unforgettable; besides, it’s open almost every day of the year.02-olympiastadion-torni-sumu-helsinki-photo-krista-keltanen-01

Pin It

Metsän eläimet vierailivat Alisan 5-vuotis synttäreillä. Karhu teki tassunjälkiä pipareihin ja pupu istui marengikulhossa.
_ _ _ _ _
Forest creatures joined in to celebrate Alisa’s 5th birthday. The bear left paw prints in the gingerbread cookies, while the rabbit sat in the meringue bowl.02-lasten-syntymapaivajuhlat-metsa-teema-elaimet-taytekakku-lastenjuhat-photo-krista-keltanen-0102-lasten-syntymapaivajuhlat-metsa-teema-elaimet-taytekakku-lastenjuhat-photo-krista-keltanen-0202-lasten-syntymapaivajuhlat-metsa-teema-elaimet-taytekakku-lastenjuhat-photo-krista-keltanen-0302-lasten-syntymapaivajuhlat-metsa-teema-elaimet-taytekakku-lastenjuhat-photo-krista-keltanen-0402-lasten-syntymapaivajuhlat-metsa-teema-elaimet-taytekakku-lastenjuhat-photo-krista-keltanen-05

Pin It