Krista Keltanen Blog » photography

INTERIOR…MEIDÄN KEITTIÖSSÄ

12xkoti kirjaa varten kuvatut ja stailatut kuvat ovat viime syksyltä. Jolloin olin just viikko aikaisemmin ehtinyt maalata seinät Nougatista hankkimani Kalklitir kalkkimaalilla. Siihen aikaan katossa meillä roikkui ikivanha loisteputkikin (edellisen asukkaan jäljiltä), josta isäni jo huomautti, et tämä ei ole kohta enää turvallista. Oli siis sellainen hautausurakoitsijan hyväksymä kattovalo (valokuvausopettajani usein käyttämä sanonta, mikä saa mulle aina ja edelleen hymyn huulille, koska se on mielestäni aika nerokas oivallus). Mut siis minua ei oikein kyllä ikinä häirinnyt se rumilus siellä katossa vuosien varrella. Helposti kun tulee sokeaksi kaikille pienille ja isoimmillekin keskeneräisyyksille kotona. Silloin myös tiskikone lopetti yhteistyön (sekin oli edellisen asukin vanha kone), ja koska meillä oli aina ollut hitsin pieni lavuaari, jouduin ison päätöksen eteen. Nyt tai ei koskaan. Hankin ison valkoisen lavuaarin ja luovutaan tiskikoneesta, koska molempia en olisi saanut, kun seinä on turhan lyhyt liesille, lavuaarille ja tiskikoneelle. Luovuin siis tiskikoneesta kuultuani tarinoita, miten patologi pystyy ruumiinavauksessa sanomaan onko ihminen pessyt tiskit elämänsä aikana käsin vai tiskikoneella. Se sai miettimään, et minkäläisiä lautasia annan lapsille eteen. Joku kyllä leimasi sitten koko tarinan urbaani legendaksi.

Niin ja toi pieni maalaus vihanneksista on Merilin tekemä, kun oli noin seitsemän vuotias. Löysin sen varastosta ja mielestäni löysin sille mainion paikan keittiöstä.

  • Maria - Keittiösi on kodikas ja kaunis. Kivoja pieniä juttuja, ja tunnelma niin viihtyisä. Ihanat kuvat!

  • JenniH - Miten ihana keittiö! Juuri sellaista sopivaa maalaisranskalaista tunnelmaa. Tykkään kovasti! Jotain tämän tyylistä laittaisin, jos nyt remontoisin keittiön. :)

  • Vekarus - Kaunista, niin kaunista! Ja niin kauniita kuvia!

    Pakko kysyä, miten olet jaksanut astiat pestä, onko tullut ikävä sitä pesukonetta?

  • Villis - Niiiin kaunista, niin Kristamaista, en voi kuin tuijottaa ja huokailla! Kotinne on todella kaunis ja kodikas. Luen ja katson herkeämättä ihanaa blogiasi! Oikein hyvää Pääsiäistä sinulle ja perheellesi!

  • Sharon - I’m up early and reading blog posts. I love the kitchen, especially the photograph of the beautiful patterned tray. We don’t use a dishwasher, we wash everything by hand, like people have done for centuries past. Have a lovely day. Sharon

  • Lumo - Tunenlmallinen ja kodikas keittiö. Pidän myös noista eriparisista tuoleista, ei kaiken täydy aina olla niin täsmälleen toisiinsa sovitettua.

  • nalle - Tuo tarjotin on ihan mielettömän kaunis.
    Ja voi kun tuo vihreys tuolla ikkunan takana tulisi nopeasti!

  • Katri - Upea keittiö, ihanan inspiroivat kuvat! Muakin vähän kiehtois tuo tiskikoneettomuus, mutta ajatuksena, mutta sitten taas toisaalta ei.. meillä ei ollut tiskaria ekassa yhteisessä asunnossa miehen kanssa ja vieläkin hyvässä muistissa se, miten kauan siihenkin hommaan (käsin tiskaukseen) sai kulumaan aikaa…

  • Liina - Hei!
    Ihanan kodikas keittiö! Tuo myrkkykuorma mietityttää minuakin, en vaan tiedä miten selviäisin tästä kaikesta ilman tiskikonetta.
    Lisäsin tunnelmallisen blogisi lukulistalleni.
    Mukavaa kevättä sinulle!
    Liina

  • Krista - Maria, Kiitos! On se joskus ihan muutakin jun tunnelmallinen =)

    Jenni – Iik, olen aika iloinen, et tästä tunnistit french country fiilistä, jotain sellaista hain takaa kun remppaa tehtiin.

    Vekarus – Kummallista kyllä, mutta taisi olla niin jäätävä päätös, että en ole ikävöinyt astiapesukonetta. Pidän itse tiskaamisesta ja jos vielä löytäisin La Bruketin tiskipesuainetta niin siitä vasta ilo irtoisi :)

    Villis – Oi, kiitos todellakin! Ihanaa Pääisäistä teille myös!

    Sharon – I’m thankful for your every comment! You are like us, we also don’t use dishwasher, and I dont think it is a big lost. Have a nice Easter, Sharon!

    Lumo – Pidän kovasti tuoleista. Kantaisin niitä kotiin jatkuvalla syötöllä, mutta ei tänne enää mahdu :)

    Nalle, tarjotin on Etsy kaupasta! Pidän itse myös siitä! Meil jotain vihreätä puskee jo maasta.

    Katri – Meilläkään ei ollut ekassa asunnossa tiskikonetta, mutta toisessa jo oli ja sitten täälläkin sellainen 80-90luvun vekotin. Hyvin meil on sujunut tiskaukset. Luulen, et tämä päätös jonka tein oli lopullinen ja olen sen työstänyt mielessäni ajatuksen kanssa, niin kaipuuta ei enää ole.

    Liina – Kiitos paljon! Mukava kun löysit tänne =)

  • Nova - On kyllä tosi kaunista! Ihanan kodikas keittiö. ♥

  • BohemeInterior - Onpa kaunis keittiö, ja upeita kuvia. Mä en vois elää ilman tiskikonetta, mutta kyllähän ne “myrkyt” välillä mietityttää!

  • marja - Hyvin näkyy ranskalaistyyli – kaunista ja kodikasta. Astianpesukoneen myrkyt mietityttää myös täällä, ja kysyinkin tuntemiltani oikeuslääkäreiltä onko väitteissä (että patologit näkee…) perää – he kiistivät.. Mutta tietäähän sen että myrkkyjä ne konepesuaineet on.

  • Riikka Sisustus-Inredning - Aivan ihana keittiö teillä! Kysyisin tuosta kalkkimaalista, oliko sitä vaikea työstää? Millaisella pensselillä sitä suditaan vaiko telalla?

  • Krista - Hei Riikka, Ei ollut ollenkaan vaikeaa työstää. Meni mielestäni paljon helpommin kun tavallinen maali, josta pitää saada tasainen jälki. Pensselillä ihan sudin. Sanna, Nougat kaupasta http://www.nougat.fi antaa kyllä oikeet ohjeet maalin käyttöön. Alussa maali jäi märkänä aika tummaksi (sitä ei kannata pelästyä), mutta kuivuessaan se näyttää kuten mallikappaleekin jonka mukaan värin valitsin (niitä on siis eri sävyasteita vaaleasta kylmästä tummempaan ja lämpimämpimiäkin harmaita löytyy =)

Your email is never published or shared.