Krista Keltanen Blog » photography

Monthly Archives: January 2013

Come and share a pot of tea,
My home is warm and my friendship’s free
– Emilie Barnes

Pin It

Talo, jossa Erican isä on syntynyt tulevan työhuoneen vanhan takan edessä ja Erican mummi nykyisessä eteisessä. On Erica itsekin asunut pienenä talossa ja 16 sukupolvea ennen häntä. Vuosikymmeniä sitten koko kylä oli talon tulipaloa sammuttamassa ämpäreineen. Koskettava tarina vanhan talon menneestä elämästä ja sen uusista asukeista kirjoitti Ani Kellomäki. Juttu tuli ulos joulunalla Kotivinkin lehdessä. Talon valmistumista pääsee seuraamaan myös Erican blogissa Hemma på Hembacka.

Pin It

Hämeenlinnan tuntumassa on onnellinen koti, jossa kasvaa kolme pientä poikaa. Nuorimmaista veljeä ei ollut vielä syntynyt kun talossa käytiin. Katin itseleipoma leipä tuli just uunista ja patisti meitä Jonna kanssa ensimmäiseksi riisipuurolle. Hih! Se kyllä maistui kun pakkasesta lämpimään taloon astuttiin.
Klikkailee myös Katin pitämään Grey&White verkkokauppaan.
Juttu julkaistu Kotiliedessä 23/2012
Jutun lehteen kirjoitti Jonna Kivilahti.

Pin It

Pieni shokki tämä pimeys napapiirillä. Ei kovin kauas ehdi parissa tunnissa kävellä kun jo taivas onkin yhtäkkiä mustansininen. Oikeastaan en tälläkertaa välittänyt paljon valosta, sitä vaan ei ollut, mutta muistan sen valtavan hiljaisuuden minkä koin. Ei perhe uskonut mun uudenvuodenaaton lupausta. Uhkasin mennä hiihtää heti uudenvuodenpäivän aamusta. Ulkoilutin suksia kainalossa jo aamu kahdeksalta kun lähdin latua etsimään. Tottakai mä hölmönä eksyin keskelle rinnettä. Tajusin pysähtyä vasta kun eteen tuli merkki, jossa luki “Stop”, joten fiksuna pysähdyin. Ei se latu sieltä ainakaan löydy. Opasteissa luki – ladulle 100m. Olin kävellyt varmaan 500m. Kunnes tajusin katsoa vasemmalle. Sieltä se latu sitten löytyi. Kaaduin heti mäessä kolme kertaa. Onneksi kukaan ei nähnyt. Kun ei kertakaikkiaan ollut ketään missään. Viimeksi olin hiihtänyt vuosia sitten. En enää muista mina vuonna. Vähän matkaa hiihdettyäni syvässä hiljaisuudessa iski pelko, mitäs jos karhu hyökkää, kun sitten muistin, et onneksi ne nukkuu tähän vuodenaikaan. Alkujännityksestä selvittynä ymmärsin pysähtyä ja kuuntelin tunturin olematonta ääntä. Ei edes tuuli puhaltanut.

Pin It