Krista Keltanen Blog » photography

Monthly Archives: August 2012

Söpönen juoksi pihan poikki.

Pin It

Päivän tai pari seissyt lihat etikkavedessä, sipulia ja porkkanoita. Kylmässä. Purkista vartaisiin. Parasta ikinä syömää grilliliha.

Pin It

Neljä numeroa on jo ehtinyt ilmestyä. Kinfolk. Kiinnostuin kun instagrammerit jakoivat kuvia lehdestä. Oli se jonkun hilloleivän vieressä tai työpöydällä kahvikupin kanssa. Lehti, jossa on kevyt, herkkä ja lämmin sisältö. Vahvojen ammattilaisten tekemä. Tarinoita yhdessä olemisesta. Tarinoita ja kuvia niistä pienistä hetkistä, mitä me emme välttämättä edes huomaa kiireen keskellä. Ne pienet hetket muuttuu kiireellä arvottomiksi ja tuhlailuiksi, vaikka niissä piilee just se meidän voimavara. Meidän vahvuus. Minusta tuli keväällä heikko. Työt vei ja lujaa. Mutta kuten useimmiten, ihminen pysähtyy ja miettii elämän uusiksi, jos joku lähipiiristä sen menon pysäyttää. Alisan puheen kehitys ei ole ikäistensä tasolla, myös tasapainon kanssa kamppaillaan. Käytiin keväällä puheterapeutilla ja saatiin viittoma ohjeita. Sanoja tulee, mutta vähän. Mua niin surettaa kun näen, et lapsi etsii sanoja, mutta sitten luovuttaa kun ei löydä niitä. Mutta toivoa on vielä. Uskon niin.

Pin It

Jonna heilutteli taas taikasauvaa ja stailasi vanhasta autosta lapsille mieleisen leikkipaikan. Kuvasimme tämän jutun Meidän Perhe lehdelle viime toukokuussa ja juttu julkaistiin nrossa 7/2012. Kiitokset lapsukaisille ja Miialle!

___________________________________________________________________________________________________

Minua ilostutti suuresti kun SUVI pääsi assaroimaan kuvausta ja kerkesi siinä sivussa taltioimaan muutaman harvinaislaatuisen kuvan, joita minulla ei oikein ole :)

Pin It

Saima. Minun tänä kevään ainut ylioppilasneitokainen. Saiman äiti soitti minulle keväällä ja tiedusteli yo-kuvausta. Hänen ääni kuullosti niin tutulta. Kunnes hetken kuluttua ymmärsin, että hänen toinen tytär oli harrastanut joukkuevoimistelua meidän Merilin kanssa pitkään samassa ryhmässä. Olimme olleet kahdestaan myös tyttöjen “valvojia” Tamperen kisoissa muutamia vuosia sitten. Sen reissun junamatkaa Tampereelta Helsinkiin en kyllä unohda. Tytöillä oli kisojen jälkeen sellainen draivi päällä, että saimme hihhitellä Sirkun kanssa heidän jutuille niin, että hetken jo tunsin itsekin olevani 11 vuotias. Ihailin silloin Eevan (Saiman pikkusiskon) esiintymiskykyä. Siitä tytöstä tulee kyllä vielä näyttelijä tai stand-up koomikko :)

Saimaan taas tutustuin kun kuvattiin nämä kuvat. Hänen mukaan heittäytyminen helpotti. Luulen, et jännitimme molemmat. Mä ainakin tai siis melkein aina jännitän. Mutta kun pääsee vauhtiin niin ei tunnu enää missään. Silloin olen jossain ihme tilassa, että en tiedä kulkeeko kaikki rekvisiitatkaan mukana ja onko objektiivit varmasti tallella (vai unohdettu jonnekin kivelle). Ei mennyt tämä kuitenkaan kun Strömsössä. Olen vieläkin niin nolona ja hävettää suuresti. Mielessäni nuhtelin itseäni koko paluumatkan pöyräillessä kotiin ja ajattelin lakkia katsellessa, että kerrankin kun pääsen ylioppilasta kuvaamaan. Saiman lakki tippui pöyrän selästä kun talutin pöyrää kuvauspaikkaa vaihdellessa pienen matkan eteenpäin. Vieraat koirat löysi ja söi sen. Huomattuani lakin puuttuvan, lähdin etsimään lakkia ja silloin koirat olivat ehtineet käsitellä sen sellaiseen kuntoon, mitä näkee vappuna päässä noin 70-vuotiailla. Mä murruin. Huomasin kaukaa Saiman iloiset kasvot kun hän löydetyn lakin mun kädessä huomasi. En tiennyt mitä sanoa, sanat vaan tuli jotenkin ja suru puserossa mieluiten olisin pääni strutsin tapaan hiekkaan työntänyt.

Kuvauspäivän illalla kello 23 sain sähköpostin. Saiman äiti kirjoitti viestin, jossa luki: “Älä murehdi sitä ylioppilaslakkia! Ei se haittaa. Ei se ollut Saiman mielestä mikään vakava juttu. Meitä vaan nauratti täällä!”
Pesetin lakin pesulassa ja palautin kuvien kera.

Pin It