Krista Keltanen Blog » photography

Miten unelmani kävi toteen

Ei sitä voi oikein vieläkään uskoa, että mistä lähdettiin. Reilun kymmenen sivuinen kuntokartoitusraportti saatiin käteen talon oston yhteydessä vuonna 2005. Muutama tuttu piti meitä hulluina. On ollut valtava vesivahinko keittiön hirsissä, jota remppamiehet olivat korjaamassa. Korjattu vanhasta peltikatosta vuotokohta ja maalautettu katto. Olemme hionneet hiomakoneella talomme kaikki lattiat ja yhden huoneen lattia asennettu itse. Vanhoja ikkunoita kunnostettu. Juteltu ohikulkijoitten kanssa ja heitetty kuulumisia. Kun vedettiin taloomme uuta maalia pintaan ohikulkija kommentoi: näyttää tosi hyvältä. Siitä sai voimaa jatkaa koko kesän kestävää ison talon maalausurakkaa, jossa Jannen kanssa kahdestaan tehtiin pohjatyöt sekä maalaus….jopa muutamina päivinä vielä elokuun iltoina niin pitkälle kun valoa riitti. On maalattu seiniä ja tapetoitu viisi huonetta. Alla kuvina projetimme saavutus ja en voi käsittää, mutta kotimme on kelvannut kotimaiseen lempilehteeni Kotivinkin uuteen joulunumeroon. Tuntuu kaikkien näitten remonttivuosien jälkeen aivan mahtavalta tunnustukselta ja kohta voisi olla aika myös pitää ne tuparit!
Kotivinkkiin kauniin jutun meidän joulusta kirjoitti Jonna Kivilahti.

  • Katja - Mieletön homma, mutta kannatti. Vähän olisi saman suuntaisia unelmia, mutta vastaparin unelmat on vähän toisen moisia…

    Ehkä jonakin päivänä?

  • Heidi - Ihana, iloinen ja keksiliäs koti :) Eiliset päiväkahvit sai varsinaisen piristysruiskeen kun hain kotivinkin postilaatikosta.
    Hurjan hienon työn olette tehneet talon kanssa :)

  • Henrietta - Huhhuh kova urakka ollut ja ei tuohon ihan jokainen pysty/jaksa esim mun pinnani ei varmaan kestäis. Mutta ainahan hyvää kannattaa odottaa, se on todella kaunis.

  • taina - ihana ihana koti teillä! en tiedä olenko kauniimpaa taloa hetkeen nähnyt, jotenkin niin suloisen persoonallinen, ja kuitenkin juuri sellainen perinteinen, josta itsekin haaveilemme. onnellisia päiviä talon asukkaille! :)

  • johanna - Teidän koti on todella kaunis! Keittiön seinien keltainen sävy on ihan täydellinen :)

  • Eleonora - Onnea uuteen remontoituun kotiin! Mahtava urakka takana ja vielä mahtavampi lopputulos!! Miten kiva olisikaan päästä kotiinne kiertelemään ja katselemaan noita kaikkia yksityiskohtia. Mutta pääsimpä kuvien kautta kurkkaamaan;)

  • Eeva - U_P_E_A kaunis, ihana….kertakaikkisen mahtava koti teillä!!!

  • Katja - Onnea teille ja talolle! Meillä myös vanha talo ja kuvat niin tutun näköisiä. Meilä kuvat tosin vain muistoissa, kun ei olla ikuistettu projektin vaiheita. Nyt talo jo kasvanut isovanhempien mentävällä laajennusosalla, mutta siitäkin, kuten koko vanhasta talosta tulee vuosi vuodelta OMEMPI. Enää en osaa haaveilla modernista, valkoisesta kivitalosta omanamme, vaikka ihania ovat nekin.

  • Senja - Hulluudesta nousee kauneus! Ihan mieletön projekti ja sitä mielettömämpi lopputulos. Kiva päästä kurkistamaan projektin alkumetreillä ja tietenkin tunnelmalliseen lopputulokseen.

    Eripariset verhot viirin kanssa jäi kutkuttelemaan. Pitäisi itsekin yhdistellä rohkeammin.

    Hyvää joulua!

  • Johanna - Aivan ihana! Ulkoapäin niin haluttava. Sisältä lämmin. Kotivinkissä suosikki kuvani olivat makuuhuoneestanne. Passaa hyvin kontrastiksi rauhallinen makuuhuone, talon muulle niin hilpeällkin sistukselle.

    Kiitos viimeisestä.. :)

    Johanna

  • Johanna - Voi Krista, miten mielettömän ihana koti teillä on!! Ja minkä urakan ootte tehneet! Täytyypi tästä lähteä kauppaan hakemaan uusinta kotivinkkiä…:)

  • Nanna - Heippa Krista!
    Eilen illalla nukkumaan mennessä ihailin Kotivinkistä kuvat – tosi ihanaa teillä!!
    Ja ihan huippua, että laitoit näitä “ennen”-kuvia tänne vielä.

    Kaunista joulua koko perheelle

  • SuviMaria - Ihana postaus, uskomaton talo ja remontti!!

  • Laura - oi mikä urakka, mutta niin upea loppu tulos!! voi ihanaa, nyt kipaisen kauppaan hakemaan lehden, katoin viime numeron taka kannessa että ihanan näköinen koti ensi numerossa. ja että on sinun koti! :) tosi kauniin ja suloisen näköistä teillä! ihanaa joulua kauniiseen tupaanne!

  • anonyymi - Arvasin, että teillä on ihana koti :) Joissakin kuvissasi on vilahdellut pieniä palasia (esim. synttärikattauskuvissa) tunnelmasta, ja olen miettinyt, tohtisinko pyytää kotiesittelyä. Mahtava yllätys siis nämä kuvat. Pitää vielä Kotivinkki etsiä käsiin. Ja nyt sitten pyydän kauniisti, että silloin tällöin näyttäisit lisää kuvia unelmastanne. (Keittiön keltainen seinä toi elävän muiston entisen kotimme keittiöstä, jonka seinät maalasimme vastaavan keltaisiksi muistaakseni Sadolinin hiekkamaalilla.)

  • Taru - Aivan ihana koti teillä! Niin herkku ja kotoisa. Tämä postaus varmasti kannusta muitakin ryhtymään samaan jos rempan lopputulos on jotain noin palkitsevaa. Ihana joulun aikaa!

  • Mathilde - Hei Krista! Teillä on uskomattoman kaunis talo ja kun se on omin kätösin remontointu ja laitettu se tekee siitä vielä kauniimman. Minulla myös ollut puutalo haaveena jo useita vuosia ja kävelyretket käpylään ja tapanilaan ovat melkein viikottaisia. Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi :) ps. aion käydä myös ostamassa lehden ihan vaan tämän jutun takia.

  • krista - Krista – nii armas, mõnus, soe ja hubane! Alati imetlen sinu oskust väikestest detailidest saada suur tulemus- super! Magamistuba oleks nagu meie kodust ja sinu kööki olen juba ammu kadestanud :). Ja suurem tüdruk oli väiksemana nii väiksema tüdruku nägu!

  • Veera - Teillä on kyllä niin kaunis koti!!! Täytyypä ostaa lehti ja lukea koko juttu :) Ja kiva nähdä, että moisesta urakasta selviää hengissä, kun meilläkin haaveissa joskus vanha talo ostaa ja rempata.

  • Jaana - Unelmanne on vaatinut luovaa hulluutta, ja sitähän sulta löytyy ;) Ja totisesti kotinne on ihana, niin kuvissa kuin luonnossakin! Ihanaa kun jaoit se myös blogissa :)

  • Petriina - Ihana, hurmaava, persoonallinen koti ! Hauska oli myös nähdä ” ennen ” -kuvia talostanne :-)

    Leppoisaa joulunalusaikaa sinne !

  • Selma - Siis aivan mieletön koti! Rakastuin ihan täysillä! Ja mikä tunnearvo kaikella on, kun olette itse tehneet. Onneks olkoon!

  • marja - Ihana koti. Ja ihana kuvasarja.

  • Ulla - Teidän talo herännyt henkiin taitavissa ja ahkerissa käsissä.
    Ihana nähdä teidän kotikuvia pitkästä aikaa!

  • Sari - Onnittelut! Ihana koti ja oli ihanaa nähdä teidän talo Kotivinkissä! Tunnelmallista joulua sinne teidän unelmakotiin!

  • JAJ - Huh, voin kuvitella kuinka iso urakka on ollut.
    Varmasti on kuitenkin ollut kaiken sen työn arvoinen, sillä kotinne näyttää ihanan persoonalliselta, kauniilta ja valoisalta.
    Ihanaa Joulun odotusta!

  • Cride - Olipas hieno lopputulos. Löysin tänne kuvia kurkkaamaan Mrs Jonesin blogin kautta. Mukavia jouluhetkiä ihanan tunnelmallisessa kodissa….toivottelee kaima nimen osalta ;)

  • Merja - Ihastuttava, elämänmakuinen, “rennon kaunis” (voiko niin sanoa?) koti teillä. :) Olen joskus ennenkin käynyt blogiasi kurkkaamassa, aivan upeita kuvia täynnänsä! Mukavaa joulun odotusta ja joulua sinulle ja läheisillesi!

  • Anri - HUIKEAN IHANAA!!!!
    Olipa kiva nähdä kuvia teiltä. Mä niin tykkään. =)
    Huomaan, että meillä on monissa kohdissa aikas samanlainen maku.
    Keittiössä on hurjan mahtava tunnelma.
    Te ootte tehneet aikamoisen urakan. Meillä takana vasta vuosi remppaa…ja monen monta vielä edessä.
    Nauroin kun katsoin noita teidän rappuskuvia. Huh, tein samaa hommaa hikihatussa aivan yksin. Luulin, että koko kroppa hajoaa, kun yritin saada sitä kaikkea moskaa niistä irti.
    Ehkä meilläkin on sitten reilun viiden vuoden päästä valmista…ehkä…

  • uusi kaunis päivä - Kaunista ja persoonallista! Ja niin hyväntuulista!! Iloista joulua kauniiseen kotiinne!

  • Nova - Kiitos ihanista ja elämänmakuisista kuvista! Oli kiva kurkkaa noin mielenkiintoisen kodin sisälle. :)

  • susan - vaude! Iso hatunnosto teille! Siis teidän projektihan on ollut todellinen pimp my house ja todella hyvin onnistunut, siis niin ihana teidän koti on kertakaikkiaan! Ei olisi oma kärsivällisyys riittänyt kun se loppui jo pelkässä sisäremontissa : )

  • Krista - Valtavat kiitokset teille kaikille ihanista kommenteista! Lähetän teille kokaikiselle täältä halin!

  • Absolutely White - Mahtavalta näyttää kotinne! Pitääkin kipaista hakemassa tuo uusin Kotivinkki. Voin vain kuvitella kuinka suuri työ talonne kanssa on ollut, mutta kyllä on kannattanut, kun on saanut noin kauniin lopputuloksen!

  • Pieni Lintu - Kiva postaus – hauska nähdä remppavaiheita! On teillä ollut urakkaa, vaan lopputulos mitä ihastuttavin. ♥

  • Marjaana - Ihana juttu Kotivinkissä. Nam. Upeita kuvia sinulla – löysin blogisi vasta äskettäin ja olen ihan myyty. Täytettä kyltymättömälle kauneuden kaipuulle… :-)

  • Katarina - Hienoja kuvia! Ja muistoja herättäviä, varsinkin kun teidän talonne oli hyvän lapsuudenystäväni koti. :) Asumme edelleen lähistöllä ja elämme keskellä oman lapsuudenkotini valtavaa remonttia. Kiva nähdä, että tunnelin päässä näkyy valoa!

  • Seija - Onnittelut sitkeydestänne kauniin talonne kunnostamisessa. Upea ja suorastaan kutsuu astumaan portaita myöden sisään lämpöiseen keittiöön ;).

  • Susan - Beautiful beautiful pictures! And that light… I love!

  • Rillirousku - Tulin taas katsomaan nämä kuvat, saa voimaa ja uskoa omaan rutistukseen. Ehkä se vielä joskus valmistuu. Kiitos. :)

  • Jonna Bostonista - Upea koti! Rohkaisevaa myös nähdä, että selvisitte jopa Jouluista remontin keskellä. Sitä haluankin kysyä, että mikä on ollut pitkän pinnanne salaisuus näin ison urakan keskellä? Meillä ei tarvi olla kuin yksi pieni remontti menossa ja tuntuu, että järki lähtee justiinsa, vaikka emme ole luonteeltamme pikkutarkkoja ja kestämme sotkuakin. Eli vinkkejä otetaan vastaan:-) Miten selviytyä remontista varsinkin pienten lasten kanssa?

  • Krista - Hei Jonna, Toivoisin niin, että mulla olisi siihen joku tärkeä “resepti” :) Kyl se välillä on vaatinut olla välittämättä turhista sotkuista ja rempasta…kylmästi vaan olla reagoimatta niihin. Nostaa ihmissuhteet ja perhe silloin entistä korkeammalle tasolle elämässään…jotta jaksaa sen vaikean ajan yli yhdessä. Uskoa ja aikatauluja. Ehdottomasti aikatauluja…koska kun teimme aika paljon itse, niin yritin aina pitää jotain aikatauluja kalenterissani, jotta osasin odottaa sitä aikaa kun jokunen palanen taas tehty oli. Vaivamme ja aikamme oli sen arvoista.

  • Taina Kinnunen - Hei!
    Mistä olet löytänyt kivat provence-tyyliset keittiökalusteet? Kaikki tuntuvat tarjoavan tänä päivänä vain valkoista kiiltävää…

Your email is never published or shared.