Krista Keltanen Blog » photography

Huikea koti – Pepinmutka Hollolassa

Eksyimme matkalla ja olimme Jonnan kanssa ihan vähän myöhässä. Hyppäsin autosta ja menimme tervehtimään talon emäntää Noonaa ja pientä Peppiä. Emännäksi Noona on kyllä saanut paljon enemmän aikaiseksi kun kenties joku isäntä (eikä hän kyllä miltään emännältä näytä). Yleensä kotikuvauksissa keskityn ihan täysin kuvaamiseen, ja kun Jonna haastattelee kodin asukkeja niin en ollenkaan kuule tai reagoi mistä he keskustelevat. Mutta Noonan tarina on niin erikoinen, että en voinut sulkea korviani vaan ihan innoissaan kuuntelin ja ihmettelin kun katsoin häntä. En voinut uskoa, kun Noona luetteli mitä kaikkea hän on rakentanut, ja Jonnan tekstiä Kotivinkistä nro.15 lainaten: “Noona on rakentanut itse talon yläkerran, portaikon, yläkerran lämmöneristyksen, keittiön, laatoittanut kosteat tilat sekä tehnyt talon ulkomaalauksen.” Joten minun ei tarvitse enää kehuskella, miten hiomakoneella olen hionnut olkkarimme lattian tai pellavaöljyllä maalannut vanhoja ikkunakarmeja tai naulan löynyt vasaralla seinään talua varten…nehän ovat ihan pikkujuttuja. P.S. Jonnan taitavasti kirjoitettu juttu kokonaisuudessa luettavissa uudesta Kotivinkistä, josta selviää myös kuvissa olevien esineitten tarinoita.

  • Sari - Onpa kyllä mielenkiintoinen ja jotenkin myös hiukan mystinenkin koti tämä. Mutta minua jäi huolettamaan nuo katossa olevat lasipullot. Komea yksityiskohta, mutta hui, toivottavasti ovat siellä tukevasti kiinni, etteivät tipahda pienoisen niskaan…

  • Katja väänänen - Voi vitsit miten mielenkiintoisen näköinen. Kerrassaan mielikuvituksellinen. Ei taatusti apinoitu mistään tai keltään :) Ja ihania kuvia olet jälleen ottanut :) Mukavaa päivää. T. Katja Ja apinat ;D

  • anonyymi - Onpa mielenkiintoinen koti! Tarina alkoi kiinnostaa, pitää hankkia kotivinkki käsiin.

  • krista - appiiii kui lahe! Kuidas ikka mõni inimene oskab näha! Komplimendid ka sulle, osakd alati parima edasi anda!

  • Krista - Sari – Kyllä varmaan ovat pullot tukevasti kiinni. EI ainaskaan meidän niskaan tippuneet, ja voisin veikata, että kun kerran rouva portaita rakentelee niin hän osaa pullotkin kattoon kunnolla laitta =), niin, ja toisen huoneen katossahan olikin sitten talunkehyksia ja tapetinpalasia.

    Katja – Lähtiessään sieltä talosta, tuli sellainen fiilis, että jokaisella tavaralla oli oma paikka, ei ollut mitään ylimääräistä. Siihen kuntoon kun saisi omankin himan. Turrha toivo.

    Ananyymi – Lehtihyllystä sen vielä löytää…kohta taitaakin ilmestyä jo uusi numero.

    Krista – Kodu oli töesti väga isikupärane. Samas ka armas, ja väga odavalt sisustatud vanadest esemetest vöi siis kasutatud just sellist nägemist mida harvadel on. Ise vötaksin veel meelsasti yhe silma juurde…okei ehk juva isegi kaks ;)

  • Kristiina - Ihanat kuvat olivat Kotivinkissä! Tulin aina suorastaan hyväntuuliseksi, kun katselin kuvaa pikku-Pepistä huristelemassa pyörällään :)

Your email is never published or shared.