Krista Keltanen Blog » photography

Documentary family session / Memorial for Our Angel Baby

Perheen luvalla saan julkaistaa nämä koskettavat kuvat sekä pienen osan tekstiä, mitä Jaana kirjoitti minulle ennen kuvausta: “Kuukautta ennen laskettua aikaa elämältä tipahti pohja pienen, täydellisen poikamme sydänäänten sammuttua. Elämämme suuri suru yhdisti meidät kaksi. Kuka tahansa mies ei olisi osannut olla rinnalla ja tukena synnyttämässä ja hautaamassa kuollutta lasta. Sen jälkeen alkoi “nousu mudasta ylöspäin”. Toukolle olen jonkun verran jutellut isoveljestä, joka on enkelinä. Ja hän on ollut kovin kiinnostunut katsomaan muutamia valokuvia, joita meillä hänestä on. Hauskasti hän mainisti hiljattain en muista missä yheydessä, kun puhuin isovelienkelivauvasta, että ei hän ole enää vauva. Lapset ymmärtää ihmeellisiä asioita, joskus enemmän kun aikuiset. Perheemme on meille ihme. Kolme täydellistä, kaunista lapsukaista, joista yksi elää sydämissämme.”

  • Pirkko - <3. Eli sydämiä. Sanattomaksi saa tällainen viesti ja kuvat, jotka olet toteuttanut ihanalla herkkyydellä. Todella kaunista. Voimia elämään, kaikille.

  • Eeva - Voihan aamukyyneleet ja iso kiitos perheelle, että sait jakaa tämän. En osaa edes kuvitella, miten paljon kauniit kuvasi koskettavat perheitä, jotka ovat menettäneet lapsen. Onneksi tätä perhettä ovat suuremmat voimat siunanneet kahdella elävällä lapsellakin.

  • Katja väänänen - Ihania kuvia ja kertakaikkisen koskettava tarina. Muistoni vievät kuuden vuoden taa, jolloin silloin siskoni perheineen koki saman :(

  • Aránzazu - Very beautiful pictures…as all the ones you take!!!

    Kisses from Spain,

  • Jaana - Kristan upeasti ideoimat kuvat ovat koskettavaa katsottavaa, vaikka kyse on omasta elämästä. Kuvauspaikaksi ikuistettiin oman pihapiirin luonto, joka löytyy omenapuineen päivineen keskeltä Helsinkiä.

  • Sisustuskärpänen - Todella kauniita kuvia, niin koskettavia! Ja ihana perhe, jolle toivon kaikkea hyvää! :)

  • Jaana - Nyt osui silmään tuo kirjekuoren teksti “by air mail”. Kirjaimellisesti kertakaikkiaan ;)

  • Krista - Jaana, ihana. Huomasit sen ;)))

  • Riikka - Aamukyyneleet täälläkin! Kiitos Krista, Jaana & co. Tiiäkkö on todella tervettä tuoda näitä elämän varjopuoliakin avoimesti ja kauniisti esille. Koskettaa syvältä meitäkin, jotka emme lasta ole menettäneet, mutta varmasti joka raskaudessa sitä paljon pelänneet… Todella tasapainoinen ja kaunis kuvaus. Ja voi tuota miestä, kuvissa juuri samanoloinen kuin Jaanan kuvailuissa! <3 Onnellisia vuosia teille!

    -Riikka

  • Hanna Niemenmaa - Elämä on niin suunnattoman kaunista, iloineen ja suruineen. Kiitos Jaana ja perhe. Kaikkea hyvää teille : ” Onni ei ole sitä, että saa mitä haluaa, vaan sitä, että haluaa sen mitä on saanut :)” Ja kiitos Kristalle!

  • Jennie - Koskettava & kaunis kuvaus <3 yhdyn Riikan sanoihin edellä..:'(

  • Jaana - Oi kiitos ihanista kommenteista! On hienoa jakaa tarina kanssanne <3 Ja Kristan ammattitaitoa nyt ei voi koskaan korostaa liikaa ;D

  • Mira - todella kauniit akuvia ja tunnelma on onnistuttu saamaa kuviin loistavasti. Meillä on pieni enkelitytär myös♥

  • Minttu - Koskettavia kuvia, oikein sydämestä kouraisi tuo tarina ja kuvat yhdessä. Jotenkin näistä välittyy kuvaajan kunnioitus kuvattavia kohtaan.

    Kaikkea hyvää Jaanan perheelle!

  • Päivi - Voi taivas (kirjaimellisesti) miten koskettava kuvasarja ja tarina. Kyynelten mukana toivotan kaikkea hyvää koko perheelle ja kiitokset Kristalle, että julkaiset upeita kuviasi. Miten pystyykään kaikkea näin kuvaavasti kuvaamaan. Upeaa.

  • Krista - Kiitokset teille kaikille rohkaisevista, surullisista ja suloisista kommenteista.

  • Paula - Kiitos Jaanan ihanalle perheelle, kiitos loistavalle kuvaajalle! Mahtavaa herkkyyttä ja lämpöä kuvissa, juuri sitä mitä Jaanan perheessä on! Kosketti syvästi!

Your email is never published or shared.