Krista Keltanen Blog » photography

Dallas City | post 1

Ilta-ajelulla. Alla olevat kuvat ovat kaikki kuvattu autosta pelkääjän paikalta. Auto oli liikkeessä ja ikkunanlasi auki.

  • Sari - Siis voi hurja! En ole tänne sun uuteen blogiisi juuri ennättänyt kurkkaillakaan, mutta kun vanhassa blogissasi oli tänään noita joulukortteja, niin heti vilaisin myös tänne.

    Olet siis pyörähtänyt minulle varsin tutuissa maisemissa! Niinhän siinä sitten kävi, etten tavannut Dallasiin muuttanutta ystävääsi, pahoittelut siitä hänelle. Elämämme sai vaan niin nopean käänteen, me emme uskoneet itsekään, että tilanteet muuttuivat niin nopeasti. Jos olisin vielä asunut itsekin Dallasissa, olisin mieluusti minäkin sinulle näyttänyt paikkoja. Voi ei, vaikea vieläkään uskoa todeksi, että olet ollut Dallasissa… ;-)

    Millaisen kuvan sait Dallasista? Olisi kiva tietää, kun on siellä pitkään asunut ja itse jo hiukan paikkaan kyllästynytkin. Se downtown on aika hiljainen, kävittekö siellä? Entä Stockyardit yms. karjanajoon liittyvät paikat? Varmasti mielenkiintoinen reissu, kun sait vielä uuden tuttavuudenkin aikaiseksi.

    Kaikkea hyvää, anteeksi ettei minusta ole kuulunut aikoihin. Elämäni on edelleen vähän välivaiheessa, mutta eiköhän se tästä.

  • Krista - Oi Sari, ihana kun poikkesit! Elämä kuljettaa meitä milloin minnekin. Olisin mielelläni ottanut yhteyttää, jos olisit siellä vielä ollut…mutta huomasin blogistasi, että oletkin muuttanut tänne takaisin! Sitten Dallas….downtown on todellakin hiljainen paikka, kukaan ei kävele siellä…mä kävelin Alisan kanssa yhden kokonaisen päivän downtownissa ja eipä siellä muita näkynytkään. Olin kummajainen lastenrattaiten kanssa kaupungissa, mutta ei se minua itseasiassa haitannut…oikeasti pidin siitä!!! Sellainen yksinäinen sielu kun olen, viihyn yksikseni…tai siis kaksistaanhan me Alisan kanssa olimme. Autot vaan vilisi ohi. Ihan kuin olisi ollut aavekaupungissa, siin oli jotain elokuvamaisuutta…kaikki ihmiset kadonneet ja vain me kaksistaan jäljellä?… Kävin Six floor museossa katsomassa JFK tarinan, ampumispaikan ja muistomerkin. Kävelin koko
    downtownin ja ajelin välillä dartilla. Ihme juttu kyllä, että keskellä kaupunkia ei ole kauppoja ei ravintoloita ei kahviloita. Vaan pilvenpiirtäjiä ja autoja ja valtavia parkkihalleja.
    Laitan vielä kuvia tänne kun olen saanut editoitu. Tykkäsin kovasti Southfork ranchista! Vaikka Dallas downtown on hiljainen paikka, mutta silti siel ranchilla tajusin, että olen kyllä aika juntti….kun viihdyin maaseudulla niin paljon enemmän!!!

Your email is never published or shared.